Nukkuva Jättiläinen – Codex Ipsum Podcast #2

The Codex Ipsum Podcast episode #2 has been released, and can be listened to on Youtube. Please note that the language of this episode is Finnish.

If the embedded player does not work for you, use the following link: https://www.youtube.com/watch?v=evCU40ztK-Q

Description

Miksi valitsisit ajan olevan vihollisesi, kun se voisi olla ystäväsi? Miten tällainen voisi olla mahdollista? Jotta aika voisi olla ystäväsi, sinun täytyy kultivoida ominaisuutta nimeltään kärsivällisyys.

codexipsum.com post image credit: Tommy Lopez @ Pexels

Podcast transcript

Tämä podcast-episodi sisältää tarkkoja kuvauksia työtapaturmista. Mikäli olet herkkä tällaisille asioille, hyppääthän kohtaan 09:12 tätä lähetystä.

Tervetuloa, arvon kuuntelija, Codex Ipsum -podcastin pariin. Studiossa on tänään tämän podcastin isäntä, Peitsa Rautio.

Yleisesti sanotaan, että jokaisen yrityksen takana on jonkinlainen kertomus. Tämä podcast-jakso kertoo kaukaisemmasta tarinasta Codex Ipsumin takana, ja jatkuu ensi jaksossa lähempiaikasemmin tapahtumin.

Tämä tarina alkoi oman näkökulmani mukaan yli kymmenen vuotta sitten, vuoden 2011 kesällä, jolloin tapahtui eräs merkittävä käännekohta elämässäni. Olin töissä lautapoikana, eli rakennusapumiehenä, tehden betonimuottitöitä. Hanke, jota tuolloin tehtiin oli rakentaa neljä metriä korkeita paineseiniä Lassila & Tikanojan jätteenkäsittelylaitokselle, sitä varten että jätettä voisi ajaa, painaa ja varastoida niitä vasten. Nämä paineseinät rakennettiin paikalla valettavasta betonista, ja se tehtiin mahdolliseksi paikan päälle tuotavilla osamuoteilla, eli kasettimuottitekniikalla.

Tämä käännekohta tapahtui eräänä kauniina kesäpäivänä, joka taisi olla keskiviikko. Olin juuri saanut tietää paria päivää tätä ennen että työsuhteeni loppuu perjantaihin, ja sen jälkeen ei tarvitse enää tulla työmaalle. Tuolloin keskiviikkona työskentelin pöytäsahalla, eli sirkkelillä, ja tehtävä oli muotoilla puukappaleita noihin kasettimuottien päätyihin.

Se työpäivä eteni kovin normaalisti, kunnes säpsähdin työsopimuksen päättymisen ajatuksista erääseen tapahtumaan. Työntäessäni lankunpätkää sirkkeliin mun peukalo työntyi sen lankun mukana siihen sirkkelin terään.

Se oli hieman mielenkiintoinen tunne, nimittäin tämä tapahtuma tuntui lähinnä siltä että mun käsi tärisi hetken tosi voimakkaasti jotain vasten. Se ei siis aiheuttanut kipua. Olin mitä todennäköisimmin shokissa. Mulla oli sellaiset löysähköt työhanskat kädessä ja katsoessani mun peukaloa näin ainoastaan että hanskaan oli tullut pystysuuntainen viilto, eikä mitään sen kummempaa ollut tapahtunut. Mulla ei siinä shokkitilassa tullut tietenkään mieleen että jokin asia vois olla jollain lailla hätänä tai väärin, joten jatkoin siis töitä kuten ahkeran työmiehen kuuluu.

Jossain vaiheessa kuitenkin se sirkkelillä työnteko alkoi olemaan hankalaa, nimittäin vasen käteni meni ranteesta eteenpäin täysin tunnottomaksi. Vaikea sanoa kuinka kauan siihen kesti, mulla ei kaiketi ollut tuolloin kovinkaan hyvää ajantajua. Tässä vaiheessa vedin hanskan mun kädestä nähdäkseni että mikäs homma onkaan kyseessä.

Muistan merkillisen tarkasti tuon hetken sen ympärillä kun näin sen tapaturman jäljet. Ne meidän kasaamat kasettimuottiseinät, sen sirkkelin, työmaakopin, sen ympäristön mihin nämä oli sijoittuneet, ja tietenkin sen kauniin kesäisen sään. Nämä kaikki muistan hyvin yksityiskohtaisesti. Ainoa asia mitä tässä muistossa on mahdotonta nähdä on mun peukalo. Jos suljen mun silmät ja koitan keskittyä siihen niin se on kuin musta aukko joka syö kaiken ympäriltään. Se kesäpäivä ja kaikki muukin katoaa pimeyteen välittömästi, ja mitä syvemmin yritän keskittyä niin sitä enemmän mulla alkaa päässä huippaamaan ja vatsanpohjasta heittämään. Tulee olo jota kuvailisin pakokauhuksi. Mun mieli koittaa tehdä kaikkensa estääkseen sen että näkisin itseni rikkonaisena, ja tällä tavalla se myös onnistuu siinä.

Voin kuitenkin kuvailla sitä miten muistan mun peukalon olleen, niin ikään sanallisesta eli semanttisesta muististani, vaikkei mulla sitä visuaalista mielikuvaa käytettävissä olekaan. Se sirkkelin terä oli repinyt mun peukalon pystysuuntaisesti keskeltä halki luuhun asti.

Työterveysreissuhan siitä tuli. Tässä asiassa kävi tuuri, nimittäin työterveyshuollossa oli paikalla käsikirurgi, joka teki erinomaista työtä tuon peukalon kasaan parsimisessa. Hänen ansiostaan tuo sormi tuossa näyttää siltä että siitä on mahdotonta arvata minkään tällaisen työtapaturman tapahtuneen.

Tällä tapahtumalla oli kuitenkin seurauksia. Siksi kutsuinkin sitä käännekohdaksi. Ensimmäinen näistä seurauksista oli kovin lyhytaikainen, nimittäin pahin fyysinen kipu mitä oon ikinä kokenut. Se tapahtui silloin kun mun peukalosta poistettiin tikit. Jokainen tikinveto tuntui siltä kuin pitkää teräksistä neulaa olisi vedetty mun peukalon läpi. Se on erityisen kivuliasta sillä sormissa on valtavasti hermopäätteitä. Voi olla että se oli kivuliasta myös sen takia, että siihen liittyi hankala muisto. Ehkä tähän kipuun sisältyi vähän molempia tekijöitä.

Tämä toinen seuraamus on valtavasti pitkäaikaisempi ja monimutkaisempi, ja teen parhaani selittääkseni tämän selkeästi. Tuon tapahtuman jälkeen mun olo kokonaisuudessaan oli paljon jännittyneempi, unettomat yöt oli hankalampia, kulkeminen oli jäykempää ja aloin olemaan äkkipikaisempi. Mun elämään tuli sellaisia asioita, joita en ollut ennen kokenut. Unihalvauksia, ja tapahtumia jotka vasta jäljestäpäin ymmärsin olevan paniikkikohtauksia, esimerkiksi todella vahvoja kehollisia jännitystiloja. Mun kulutuskäyttäytyminen ei ollut enää niin harkittua, vaan holtittomampaa. Voimavarat olla sosiaalinen heikkenivät, joka johti jatkuvasti kasvavaan yksinäisyyteen, ja tämän huomaan olevan itseään ruokkiva kierre. Nämä kaikki juuri edellä mainitut asiat eivät tulleet ihan välittömästi, pitäisin asiaa kaikkinensa prosessina, joka kasautui itsensä päälle; näin ollen moni asia vaikutti toiseensa. Jotain kuitenkin tuossa työtapaturmassa menetin joka esti noita asioita tulemasta mun elämään.

Noista monesta haitasta olen oppinut pääsemään irti, tai ainakin suhtautumaan niihin harkiten. Näiden asioiden läpikäynti on myös auttanut mua hahmottamaan maailmaa paremmin. Mutta yksi asia ei ole muuttunut, nimittäin se kauhun tunne kun pyrin mielessäni visualisoimaan sitä mun kappaleiksi revittyä peukaloa.

Käytännön lopputulemia seuraaville vuosille oli että mun opiskelumenestys rakennustekniikan insinööriksi kärsi, ja valmistumisen jälkeen kärsin toimistotyössä hiljalleen etenevän hermoromahduksen. Oli tuossa toimistotyössä omatkin ongelmansa, tähän voisin esiinnostaa esimiestyön laadun tärkeyden. Huonolla esimiestyöllä on katastrofaalisia seurauksia, kun taas hyvällä esimiestyöllä on keskeinen merkitys työn positiivisessa imussa. Tämän ero on kuin yö ja päivä. Molemmista oon kokenut esimerkkejä, ja voin muuten kertoa että esimiestyö voi olla yllättävän hankalaa. Ja siitä saa harvoin kehuja. Muista kehua sun esimiestä mikäli oot kokenut että hän on tehnyt hyvää työtä.

Mutta tuo kaikki on menneisyyttä. Palataan nykypäivään. Miten tämä kaikki liittyy Codex Ipsumiin?

No, lähdetään siitä minä en suinkaan ole ainut, jolle on tapahtunut jonkinlaisia vastaavia tapahtumavyyhtejä. Keskeinen tekijä tässä oli se, että näistä mulle koituneista ongelmista ei kukaan oikein ottanut juuri minkäänlaista vastuuta. Työtapaturmat, niin ikään kuten mulle tapahtui, eivät oikeastaan koskaan edes tule esiin, osittain varmaan siksi että raja sen välillä mikä on itseaiheutettua ja mikä ei on niin häilyvää. Työpaikoilla ei tuntuisi olevan minkäänlaisia keskeisiä menetelmiä ratkaista tällaisia ongelmia, ja ilman lain säätämiä työsuojeluvelvoitteita tilanne olisi todella karmea. Mulle tulee kaiken kaikkiaan sellainen käsitys, että työtapaturmat ja työuupumus ovat tavattoman normalisoituja asioita, jotka pyritään pyyhkimään mahdollisimman nopeasti pois sen sijaan että niistä aidosti otettaisiin vastuuta. Näin ei saisi olla.

Mä oon kokenut työterveystoimien kautta erinäisiä yrityksiä parantaa tilannettani. Mulle tarjottu medikalisaatio ei pystynyt mua auttamaan. Kävin myös työterveyspsykologilla. Tämän työterveyspsykologin olemus oli hyvin poissaoleva, liekö sitten syy siinä että hän oli todella ylityöllistetty, tai hänelle annetulla ohjeistuksella ei mitään merkittäviä asioita pystytty saamaan aikaan. Lopputulos kuitenkin oli sama, hän ei pystynyt mua auttamaan.

Tämä edellinen hieman raottaa yksityisen terveydenhuollon varjopuolta: mitä useammin asiakas saadaan tulemaan vastaanotolle, sitä enemmän siitä asiakkaasta on tehtävissä rahaa. Tämä implisiittinen ohjaustekijä väjäämättä johtaa päätöksiin, joilla ei ole tarkoituskaan parantaa asiakasta, vaan ainoastaan jatkuvasti hoitaa häntä. Fyysisten loukkaantumisten osalta hoitovirheiden osoittaminen on kohtuullisen helppoa, eli hoitovastuun täyttämisen todentaminen on yksinkertaisempaa. Sen sijaan mielenterveysasioiden suhteen raja on todella häilyvä. Ja aina kun jossain raja on häilyvä, on hyvin suuri riski, että sinne pesiytyy hyväksikäyttäjiä.

Mielenterveysongelmien medikalisaatio on tästä erinomainen esimerkki: lääkeyhtiöthän hieroo onnellisena käsiään aina kun he saavat asiakkaakseen uuden ihmisen joka on loppuikänsä riippuvainen lääkkeistä, ainoastaan että tämä asiakas pystyy sietämään olosuhteitaan. Jos mielialalääkkeet toimii sinulle, arvon kuuntelija, niin olen onnellinen puolestasi, mutta oma mielipiteeni on että näiden lääkkeiden pitäisi olla asioita joista ihminen saa voimaa muuttaa olosuhteitaan siten, että niitä lääkkeitä ei enää tarvita. Pitkässä juoksussa ihmiskeho nimittäin sopeutuu mielialalääkkeisiin, jolloin niiden tavoiteltu vaikutus heikkenee, ja tyypillisesti lääketieteen ratkaisu tähän on lisätä lääkityksen määrää. Näin medikalisaatiokierre pahenee, ja pahimmillaan siitä irti pääseminen ja kehon tasapainotilan palauttaminen voi viedä ei pelkästään kuukausia, vaan vuosia. Näin käy etenkin jos asiat ovat menneet todella pitkälle ja sinut on suostuteltu syömään mielialasi hoitoon sellaisia aineita kuin bentsodiapeenit ja opiaatit.

Mä puhun tietenkin asioista omasta näkökulmastani, miehenä, esimerkiksi naisilla voi olla hyvin erilaisia kokemuksia. Jotenkin mulle tulee sellainen ajatus että työtapaturmissa on jotain yhteneväisyyttä sellaiseen kokonaisuuteen kuin kehon koskemattomuus. Asiat kehon koskemattomuuden ympärillä voi olla hyvinkin traumaattisia, niitä tulee hyvin erilaisissa muodoissa, ne jää pitkäksi aikaa mieleen ja niillä voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia.

Mutta. Kehon koskemattomuuteen liittyvät asiat ei ole aina niin yksinkertaisia että ne on erotettavissa yhdeksi tapahtumaksi, kuten omassa tilanteessani. Myös se, että asioista tietämätön ihminen laitetaan tekemään terveydelle vaarallisia työtehtäviä ilman asianmukaista perehdytystä ja suojavarustusta on kehon koskemattomuuden loukkaamista.

Esimerkki omasta elämästäni on sellainen, että mut laitettiin rakennustyömaalla leikkaamaan mineraalivillaa ilman kehotusta käyttää hengityssuojainta. Myös muut ihmiset sillä työmaalla teki tätä hommaa ilman hengityssuojavarusteita. Tuo mineraalivillakuitupöly joutuessaan hengityksen kautta keuhkoihin aiheuttaa ajan mittaan suuria terveysongelmia, esimerkiksi hengitysteissä, sillä mineraalivillakuitu kerääntyy ihmisen elimistöön. Mineraalivillaa siis tehdään esimerkiksi lasikuidusta.

Toisena esimerkkinä on siivoojat, jotka päivittäin käsittelevät kemiallisesti reaktiivisia aineita. Ihmisen hermosto on todella herkkä kaikenlaisille kemiallisesti aktiivisille aineille, ja aina kun kemikaalia haistaa niin silloin sitä käytännössä pääsee höyrystyneenä tai sumuna elimistöön. Mikä vielä pahempaa, ihmisen nenän kautta on suora imeytymisyhteys keskushermostoon, sillä nenän limakalvojen ja aivojen välillä ei ole aivo-veri-estettä, sallien erilaisten molekyylien ja mikro-organismien kulkeutuvan aivoihin. Mikä vielä pahempaa, kun tätä tapahtuu päivittäin pitkäaikaisesti ja hermosto rappeutuu, niin siitä johtuvat oireet usein vain viitataan kintaalla luulotautisuudeksi. En toki kiellä luulotautisuuden olemassaoloa, mutta tämä tilanne on kaikkinensa kansan terveydelle erittäin vaarallista huolimattomuutta, joka kalskahtaa silkalta hyväksikäytöltä. Ja sitä hintaa, joka näistä haitoista koituu ei läheskään aina maksa se, kuka on tästä vastuussa, vaan se päätyy yhteiskunnan taakaksi. Se on aivan käsittämätöntä kuinka suuri tämä hintalappu on. Ja oispa mulla nyt aikaa kertoa ajatuksistani siitä mitä tapahtuu tietotyön parissa. Tässä oli pelkästään kyse pienestä siivusta asioita mitä tapahtuu työelämässä.

Meidän nykyiset toimet eivät selkeästikään toimi. Asiat ei ole menossa parempaan suuntaan, esimerkiksi työuupumus vain kasvaa, kuten Ylekin uutisoi. Linkki alla. On siis oltava enemmän keinoja auttaa ihmisiä kuin kahden viikon buranakuuri ja HR:n tekemä kyttääminen. Jonkun pitäisi tehdä näille asioille jotain. Tämä on aika yleinen sanonta. Jonkun pitäisi tehdä jotain. Mutta mulle se ei enää riitä. Mun on tehtävä tuolle asialle jotain. Siispä mä nousin polviltani seisomaan ja aloin työntämään kiveä mäkeä pitkin ylös. Loput tästä podcastista, ja osa seuraavastakin, menee sen kertomiseen miten saan Codex Ipsumin kautta asiat aikaiseksi ja pystyn auttamaan juuri sua. Vaikka tästä on tulossa pitkä podcast-jakso, tämän loogisen jatkumon on mentävä loppuun asti.

Kuvittele mielessäsi kulho, jossa on nestettä. Tämä kulho ja se neste on sinun henkinen kapasiteettisi tehdä asioita. Se neste kuluu sitä mukaa kun käytät henkisiä voimavarojasi, ja saat sitä takaisin kun lepäät ja teet asioita, jotka auttaa sinua palautumaan. Sen taso siis vaihtelee.

Siellä kulhossa on myös jotain muutakin kuin nestettä. Jokainen ihminen joutuu sietämään rasitteita. Nämä rasitteet vie tuolta nesteeltä tilaa sieltä kulhosta, eli se on pois käytettävissäsi olevasta henkisestä kapasiteetista. Kuvittele näiden rasitteiden olevan erimuotoisia kappaleita, omissa mielikuvissani ne ovat mustia hienojakoisia hiekanjyväsiä, tai sitten erilaisia palikoita.

Keskeinen ongelma on, että noita rasitteita voi olla hankala hahmottaa sieltä nesteen seasta. Usein niille on kovin hankalaa löytää tarkkaa muotoa, niin että ne olisi helppo nostaa sieltä nesteestä pois. Niinpä ne jatkaa siellä olemassaoloaan ja vie pois energiaasi ja mahdollisuuksia tehdä asioita, aiheuttaen mahdollisesti pitkäaikaisia voimavarahaittoja ellei niille tee jotain.

Tällaisia rasitteita on hyvin monipuolisesti erilaisia, ja olisi suotuisaa että näitä rasitteita voisi jotenkin pystyä hahmottamaan paremmin. Tässä asiassa pystyn auttamaan sua. Opiskellessani psykologiaa Nijmegenissä, Alankomaissa, mut opetettiin käyttämään sellaista menettelyä kuin ongelmanratkaisukeskeinen keskusteluapu. Mulla on sellainen käsitys että kaikki psykologit pystyy tähän, ja mäkin pystyn sitä antamaan psykologian kandina.

Tämä keskusteluapu on menettely, jolla pystyn auttamaan sua hahmottamaan asioita useammista näkökulmista, jotta sun on helpompi edetä niissä ja tehdä ratkaisuja. Tämä myös sallii sun nostavan noita mustia palikoita ja hiekanjyviä tehokkaammin pois sun henkisen kapasiteetin kulhosta. Esimerkiksi pystyn antamaan sulle itsevarmuutta edetä asioissa jotka tuntuu epävarmoilta, auttamaan edistymään projektiluontoisissa asioissa, ja lisätä sun psykologista kompetenssia.

Tämä menettely limittyy sellaisen asian kanssa kuin hajautettu kognitio. Hyvin lyhyesti sanottuna hajautettu kognitio on viitekehys sille, kuinka erinäiset esineet ja asiat auttaa meitä prosessoimaan meidän tehtäviä. Esimerkkejä tästä on vaikka muistiinpanovälineet, kalenteri, laskin, ja meitä ympäröivien ihmisten hiljainen tieto. Mieti kuinka paljon kalenteri mahdollistaa sun olevan tehokkaampi sun päivittäisessä toiminnassa, ja koita seuraavaksi kuvitella kuinka paljon sun tuottavuutta voi lisätä se kun takataskussasi on henkilö joka on kokenut insinööri ja psykologian osaaja. Kannattaa perehtyä hajautettuun kognitioon paremmin tämän podcastin kuvauksessa olevan linkin kautta.

No, miten tämä ratkaisukeskeinen keskusteluapu tarkalleen ottaen toimii? Sen ytimessä on se, että sinulla on jokin tietty ongelma jota haluat puida läpi ja tuot sen sitten pöytään käsiteltäväksi. Se voi olla lähtökohtaisesti ihan mitä tahansa. Esitän tämän asian ympäriltä erinäisiä kysymyksiä, jotka auttavat sua hahmottamaan ja käsittelemään tuota ongelmaa erilaisista näkökulmista. Päämääränä on se, että pystyt itse tuottamaan parhaan ratkaisun ongelmaasi ja viemään asioita eteenpäin. Ja tämä ongelmanratkaisukeskeinen keskusteluapu on tarkoitettu kaikille, olit sitten johtaja, esimies, työntekijä tai työtön.

Kaikki yhteydenpidot ovat luottamuksellisia. Asioiden yksityisyys on mulle äärimmäisen tärkeä asia. Tämä on jotain mihin mut on erityisesti koulutettu, enkä muutenkaan pystyisi tekemään tätä työtä ilman että otan luottamuksellisuuden tosissani.

Mulla on nyt rajoittamattoman ajan tarjous, että tätä palvelua saat multa kolme ilmaista tunnin sessiota; pyritään siihen, että nämä kolme tuntia auttaa sua jo löytämään ratkaisuja. Tavoite on, että näitä keskustelusessioita pidetään noin viikon välein, mieluiten livenä ja kasvokkain. Etäyhteys käy myös. Kunhan nuo ilmaiset tunnit on käytetty niin sovitaan erikseen jatkosta, mikäli koetaan että näistä keskusteluista on ollut hyötyä. Tarjoan tätä keskusteluapua omien mahdollisuuksieni mukaan, joten kannattaa olla aktiivinen yhteydenotoissa, jottet jää ilman. Yhteystiedot löydät tämän podcastin yhteydestä, ja kiitän etukäteen kaikista yhteydenotoista.

Lopuksi tästä asiasta on sanottava se, ettei tämä ole mielenterveydellinen palvelu. Mulla ei ole pätevyyksiä tehdä mielenterveystyötä, ja jos mulle tulee aavistus että mielenterveyspalveluista olisi sinulle hyötyä niin velvollisuuksiini kuuluu antaa tietoa mahdollisuuksista hankkia asiantuntevaa apua. Maailmassa on ihmisiä jotka pystyvät tällöin auttamaan paljon paremmin kuin minä. Mut älä huolehdi tästä liikaa, tehdään yhdessä parhaamme että saadaan sulle paras lopputulos aikaiseksi.

Mä en ole vielä kertonut että mitä Codex Ipsum tarkoittaa. Nyt oisi sen aika. Codex ja Ipsum ovat molemmat latinan kielen sanoja, ja Codex kääntyy käsikirjaksi, kun taas Ipsum on henkilö, henkilö itse, taitava henkilö. Codex Ipsum on näin ollen taitavan henkilön käsikirja. Inspiraatio latinaan tuli opiskellessani Radboudin yliopistossa, jossa on ollut vahvat kristilliset perinteet. Yhteyden latinaan sain siis tuliaisina Keski-Euroopasta.

Mä en myöskään kertonut mitkä asiat auttoivat mua eteenpäin mun kokemissa hankaluuksissa. Niitä on monia, mutta ehdottomasti suurin tekijä ovat olleet mun eteen tulleet hyväntahtoiset ihmiset, usein sellaiset joilla on ollut jonkinlainen erityislaatuinen taito auttamiseen. Jos tunnistat tästä vähänkään itseäsi, täältä tulee virtuaalinen ylävitonen sulle *läpsy* noin. Kiitos sinulle.

Tämä podcast-episodi lähestyy loppuaan, ja viimeisenä kerron mun käsityksen pohjimmaisesta syystä miksi noita haitallisia palikoita kerääntyy meidän kulhoihin. Se johtuu siitä, että meidän ihmisten on kilpailtava keskenään, eikä me osata tehdä yhteistyötä. Se aiheuttaa sen, että meillä on aina kiire johonkin, eikä ole riittävästi mahdollisuuksia pysähtyä paikalleen miettimään asioita. Jotta introspektio olisi mahdollista, tarvitaan mahdollisuus pysähtyä hetkeksi paikalleen ja katsoa asioita muistakin näkökulmista kuin omasta välittömästä näkökannastaan. Ihmisillä on kyky laajentaa ymmärryksensä yli nykyhetken, mutta siihen tarvitaan henkistä tilaa, vapautta ja kiireettömyyttä.

Kiire on monimutkainen asia, eikä siihen ole kovinkaan helppoa ratkaisua. Mutta mulla olisi yksi, joka on aika radikaali ajatus, ja se liittyy siihen miten käsitellään aikaa. Nimittäin silloin kun sulla on kiire, olet valinnut joutuvasi tilanteeseen, jossa aika on vihollisesi. Sun itsesi päätäntävallassa olevan tilanteen tuomien tehtävien on tapahduttava tiettyinä hetkinä, ja silloin kun niitä on liikaa ne aiheuttavat kiireen. Ja pitkäaikaisesti kiire on erittäin tuhoisaa ihmiselle. Aika on tällöin vihollisesi.

Seuraa oleellinen kysymys. Miksi sinä, arvon kuuntelija, valitsisit ajan olevan vihollisesi, kun se voisi olla ystäväsi? Miten tällainen voisi olla mahdollista? Jotta aika voisi olla ystäväsi, sinun täytyy kultivoida ominaisuutta nimeltään kärsivällisyys. Kärsivällisyys ei suinkaan ole passiivinen, vaan aktiivinen ominaisuus. Se tarkoittaa sitä, että ihminen tekee päämäärätietoisesti työtä itsensä ja ympäristönsä kehittämisen eteen. Kärsivällinen ihminen toimii silloin kun hänen intuitionsa kertoo sen olevan sopivaa. Se voi olla usein, tai se voi olla suhteellisen harvoin. Tällöin ihmisestä tulee nukkuva jättiläinen, joka pystyy siirtämään vuoria silloin kun hän nousee ylös. Ole se nukkuva jättiläinen. Codex Ipsumkin on nukkuva jättiläinen. Se ei aina liiku, mutta silloin kun se liikkuu tapahtuu merkittäviä asioita.

Kärsivällisyyden suurin vihollinen ei välttämättä ole kiire, vaan pyrkimys täydellisyyteen. Kiire ja kärsivällisyys voivat ajoittain kanssaelää toistensa kanssa. Perfektionismi sen sijaan lamauttaa sinut tekemästä asioita, seuraamasta intuitiotasi ja tarttumasta hetkeen. Salli itsesi olevan epätäydellinen. Kun teet asioita rohkeasti, kohtaat erittäin tärkeitä opetuksia elämässäsi. Seuraa aktiivisuuden ja reflektion kiertokulku, jonka kautta löydät itsesi ja sinulle sopivan elämäntavan. Opi hyödyntämään tätä kiertokulkua.

Ensi jaksossa kerron data-analytiikasta, opiskelukokemuksistani Alankomaissa ja miten kaikki nämä asiat kietoutuvat yhteen pitkäaikaisten tavoitteideni saavuttamiseksi. Tämän päivän biisisuositus on esittäjältä Jim James, ja kappaleen nimi on In The Moment. Linkin kappaleeseen löydät tämän podcast-episodin yhteydestä.

Mikäli tykkäsit yhtään tästä sisällöstä, paina tykkäysnappia niin autat mua eteenpäin, ja pistä tämä kanava seuraukseen jos haluat saada tietoa uusista jaksoista. Mä muistuttelen tästä asiasta sillä en aina tajua itsekään tukea niitä sisällöntuottajia mun tykkäyksillä vaikka aidosti pidin kuluttamastani sisällöstä. Näin oli etenkin aiemmin, nykyään jakelen tykkäyksiä paljon anteliaammin. Ja näillä sanoin kiitän sinua ajastasi, arvon kuuntelija, ja toivotan sinulle hyvää päivänjatkoa.