Taktinen Helvetti – Codex Ipsum Podcast #1

The Codex Ipsum Podcast episode #1 is fresh out the press, and can be listened to on Youtube. Please note that the language of this episode is Finnish.

If the embedded player does not work for you, use the following link: https://www.youtube.com/watch?v=k0zLdpfUYJI

Description

codexipsum.com post image credit: Seej Nguyen @ Pexels

Podcast transcript

Hyvää päivää, arvon kuuntelija, ja tervetuloa kuuntelemaan Codex Ipsum -podcastia. Minä olen Peitsa Rautio, tämän lähetyksen isäntä, ja mun tarkoitus on tämän ohjelman kautta puhua erinäisistä ilmiöistä yhteiskunnan sekä työ- ja yksityiselämän ympärillä. Usein nämä aiheet koskee filosofiaa, psykologiaa sekä yritys- ja korporaatioetiikka. Kuunnellessasi tätä podcastia ota huomioon, että tämä sisältö on mielipidepohjainen, joskin joitain pointteja tuen erillisillä aineistoilla. Näistä mainitsen erikseen eri asioiden yhteydessä.

Tämän päivän aihe pyörii sen nimisen konseptin ympärillä kuin taktinen helvetti. On olemassa eräs amerikkalainen kirjailija, hänen nimensä on Robert Greene, ja taktinen helvetti on hänen esiinnostamansa termi. En usko, että hän suinkaan olisi ainoa ihminen joka on tämän asian jollain lailla hahmottanut, mutta Greenen käyttämä asettelu on omasta mielestäni varsin hyvä.

Tähän taktisen helvetin asetelmaan kuuluu myös toinen termi, strateginen taivas, jonka kautta lähden rakentamaan tätä asiaa. Strateginen taivas koskettaa meidän kunkin pitkäaikaisia henkilökohtaisia tavoitteita. Tällaisia pitkäaikaisia tavoitteita voi olla esimerkiksi että haluaa oman perheensä voivan hyvin tai pitää yllä korkeaa ammattitaitoa, viedä työelämässään asioita eteenpäin, tai vaikka edistyä omassa harrastuksessaan. Nämä tavoitteet siintää jatkuvasti ihmisen edessä, lähellä tai kaukana, ja ihminen on strategisessa taivaassa aina kun hän pystyy mieli kirkkaana suunnittelemaan ja toteuttamaan asioita näiden tavoitteiden eteen.

Ihmiset eivät kuitenkaan ole jatkuvasti tällaisessa pitkäaikaisen suunnitelmallisuuden tilassa. Meidän ajatusmaailmaan saapuu jatkuvasti tunkeilevia ajatuksia, jotka harhauttaa meitä meidän omista tavoitteistamme. Ja silloin kun ihminen on näiden harhauttavien ajatusten vallassa hän on taktisessa helvetissä.

Tällaiset taktiseen helvettiin vievät ajatukset on usein sellaisia, jotka vetoaa tunteisiin. Ihminen voi kokea ahdistusta, häpeää, inhoa tai vihaa jotain asiaa kohtaan, ja on hankalaa olla ajattelematta asiaa. Jotkin jutut voi tuntua niin lumoavilta, että niitä on hankala saada pois mielestä. Monet kulutusyhteiskunnan ilmiöt pyrkii saalistamaan sua vetoamalla juuri tähän, tarttuen sun huomioon, ja jotkut ihmiset on niin karismaattisia että ne saa vedettyä ihmisiä perässään. Näitä taktisia helvettejä tulee hyvin monessa eri muodossa, ja nykyään niitä on joka puolella.

Mulla on tästä antaa muutama käytännön esimerkki. Sulla voi olla työpaikalla joku henkilö joka hiertää sua jollain tavalla. Hän on ajan mittaan päässyt sun ihon alle, ja nyt kun mietit asiaa voi olla että oot uhrannut aika paljon aikaa tämän ihmisen käytöksen ajattelemiseen. Tää tilanne on luonut sulle taktisen helvetin, ajatusrosvon, joka voi seurata sua hyvinkin pitkäaikaisesti.

Toinen esimerkki on yksityiselämästä, parisuhteista. Saatat olla päätynyt yhteen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa viettäessäsi aikaa huomaat että oot jollain lailla jännittynyt ja sun on vaikea olla luonnollisesti hänen seurassaan. En ole parisuhdeterapeutti, ja tää on vain mun oma mielipide, mutta näkisin tämän asian tietyissä määrin kumpuavan ihmisten epävarmuuksista. Eräänlainen varovainen käyttäytymismalli syntyy siitä kun ihmiset pyrkii väistelemään toistensa epävarmuuksien koskettamista ja siitä seuraavia negatiivisia reaktioita. Tällainen väistelemisen sokkelo on eräänlainen taktinen helvetti, johon ihminen voi olla huomaamattaan joutunut.

Kolmas käytännön esimerkki löytyy liki jokaisen ihmisen taskusta. Se on älypuhelin. Maailmassa on tällä hetkellä lukemattomia sovelluksia jotka pyrkii viemään ihmisten huomion ja energian, ja se on pois kunkin henkilökohtaisilta tavoitteilta. Jokainen sovellus, jonka ihminen asentaa puhelimeen on potentiaalinen taktinen helvetti, joka nykii jostain narusta ja saa ottamaan puhelimen käteen. Tää tilanne voi toistua myös tietokoneella. Esimerkiksi keskustelupalstoilla kirjoittelussa voi provosoitua väittelyihin jotka vie pitkäaikaisesti ihmisen ajattelukapasiteettia. Ja jotkut tietenkin sitten uppoutuu liiaksi tietokonepeleihin.

Muunkinlaisia esimerkkejä on lukematon määrä. Taktiset helvetit on siis tämmöisiä asioita jotka kerääntyy vaivihkaa meidän ympärille ja rasittaa meitä. Näin ollen herää luonnollinen kysymys. Miten taktisen helvetin uhrina olemista pystyttäisiin välttämään?

Ensimmäinen askel on tiedostaa tämän asian olemassaolo, ja siinä mä juuri autoin sua. Ole hyvä. On myös asioita mitä voidaan aktiivisesti tehdä, ja katsotaan seuraavaksi mitä voidaan tehdä työ- ja organisaatiopsykologisesta näkökulmasta ja lopulta siten, mitä kukin ihminen voi henkilökohtaisesti tehdä auttaakseen itseään.

Tämä työ- ja organisaatiopsykologinen osuus saattaa vaikuttaa hieman raskaalta kuunneltavalta jos et ole työnantajataho, mutta kehotan silti kuuntelemaan sillä tämä voi todistautua mielenkiintoiseksi. Jos kuitenkin huomaat että keskittyminen on hankalaa, hyppää eteenpäin kohtaan 22:25.

Kun olet työntekijä työelämässä, et tyypillisesti oikein voi valita sitä kenen kanssa työtäsi teet. Tilanne on toinen työnantajasi näkökulmasta. Sun työnantajan täytyy valintaprosessissa arvioida potentiaalista työkandidaattia hyvinkin monipuolisesti. Yksinkertaisuuden vuoksi jaottelen tän arvioinnin kahteen puoliskoon: ensimmäinen puolisko on kykeneväisyys suoriutua osoitetuista työtehtävistä, ja toinen on se mitä kutsutaan yleisesti siksi että työntekijä on hyvä tyyppi. Tätä hyvää tyyppiyyttä on jokseenkin hankalampi arvioida kuin suoriutumista työtehtävistä, sillä suoriutumista voi tyypillisesti arvioida koulutuksen ja työkokemuksen kautta.

Syy, miksi tätä hyvää tyyppiyttä on hankala arvioida lienee siinä ettei sitä kovinkaan usein pyritä selittämään auki ja määrittelemään, mutta olkoon tän hyvän tyyppiyyden määritelmä nyt se, että hyvä tyyppi pystyy suoriutumaan työtehtävistään ilman että hän alkaa hiertämään ketään eikä mene työyhteisössä kenenkään ihon alle. Miten tällaista hyvää tyyppiyyttä voitaisiin arvioida, siten että hakijakandidaatit olisi helposti verrattavissa toisiinsa ja järjesteltävissä keskenään, ja että parhaat kandidaatit nousisi sieltä selkeästi esiin?

Persoonallisuuspsykologiasta löytyy pari vastausta. On olemassa eräs persoonallisuuden arviointikriteeristö, jossa on sellaiset ulottuvuudet kuin henkilön tunnollisuus ja miellyttävyys. Tunnollisuutta voitaisiin kuvailla henkilön kykynä vastustaa omia impulssejaan sekä sietää epämukavuutta suorittaessaan jotain tehtävää tai ajaessaan jotain tavoitetta. Miellyttävyytä taasen voitaisiin ajatella kykynä sietää erilaisia arvoja sekä haluna ylläpitää sosiaalista harmoniaa. Tätä jälkimmäistä, eli miellyttävyyttä, täytyy punnita työtehtävien vaatimuksiin; tietyissä positioissa voidaan vaatia enemmänkin persoonaa joka pitää pintansa.

No, tämä arviointimenettely on tehtävissä niinkin yksinkertaisesti kuin työhakemuksen yhteydessä jaeltavalla itse täytettävällä verkkokyselylomakkeella, ja sen tulosten avulla voit laittaa kaikki potentiaaliset hakijakandidaatit järjestykseen toisiinsa nähden. Jos sulla on 10, 30 tai vaikka 200 hakemusta, voit laittaa ne kaikki tämän pohjalta järjestykseen vaikkapa tunnollisuuden suhteen ja valita tämän perusteella ne henkilöt jotka kutsut haastateltavaksi. Olen joskus kirjoittanut siitä, että taitava kehittäjä pystyy huomattavasti tiivistämään asiantuntijatyötunteja, ja tässä on yksi erinomainen esimerkki siitä. Tällaisen avulla pystyt tekemään valintaa paljon tehokkaammin.

Joku voisi kysyä, että onko tällainen hakijoiden järjestykseen laittaminen tasa-arvoista. Mun vastaus tähän on et fakta on kuitenkin se, että resursseja ja mahdollisuuksia palkata ihmisiä on rajallisesti, ja jos ihminen käyttää aikaa ja vaivaa ylläpitääkseen työtehtävässä menestymiseen edesauttavia asioita ja hänellä on nämä halutut ominaisuudet niin hän aidosti ansaitsee sen position. Ja tällainen edellämainittu arviointimenettely edesauttaa tällaisen oikeudenmukaisen valinnan toteutumista.

Eteen tulee myös muita eettisiä näkökantoja, esimerkiksi sellainen että tällaisesta arviointimenettelystä saatavia tietoja ei saa käyttää muuhun kuin sen nimenomaiseen tarkoitukseensa, eli rekrytointiin. Tämä rekrytoitaessa saatava arviointitieto ei saa aiheutua sellaiseksi tekijäksi, joka asettaa työelämässä työntekijälle erilaisia odotuksia, rajoitteita tai heikentää hänen itsemääräämisoikeuttaan. Tarkoittaen myös että sitä tietoa ei saa antaa tai myydä kolmansille osapuolille. Ja minä, henkilökohtaisesti, en suostu tekemään yhteistyötä sellaisten tahojen kanssa, jotka ei noudata tällaisia eettisiä ohjeistuksia. Voit käydä lukemassa eettisistä asioista lisää psykologiliiton verkkosivuilta.

Mennäkseni pääaiheesta pikkuisen sivuraiteelle, ja voit laittaa popkornit mikroon sillä tämä sivuraide kulminoituu kohtuullisen mielenkiintoisesti, olen tässä hiljattain tehnyt aika paljon työhakua ja lähettänyt monia kymmeniä työhakemuksia, sekä julkiselle että yksityiselle puolelle. Ja tämähän on ihan normaalia, ihminen haluaa nimittäin ansaita elantonsa. Tämä on itse asiassa ollut yllättävän hyödyllistä toimintaa, nimittäin sen kautta olen pystynyt tekemään havaintoja eri organisaatioiden rekrytointimenettelyistä.

Nyt, arvon kuuntelija siellä ruudun toisella puolella, tee arvaus siitä kuinka monessa näistä kymmenistä rekrytointiprosesseista oli käytetty edellämainitun kaltaista menettelyä asettaa hakijoita järjestykseen. Vastaus on että ei yhdessäkään. Tätä kuitenkin Suomessakin joissain yrityksissä tehdään, kuten Ilta-Sanomatkin on hiljattain raportoinut, eli tää matopurkki on joka tapauksessa avattu. Mutta tää näyttäisi mun näkökulmasta olevan kohtuullisen harvinaista. Laitan linkin tuohon uutiseen tän podcastin yhteyteen.

No, arvelin sitten että tämän arvioinnin tekeminen on harvinaista koska se on liian kallista, että yritykset joutuu maksamaan tuhansia euroja, mahdollisesti viisinumeroisia summia. Tätäkin asiaa sitten lähdin selvittämään. Suomesta ei löytynyt oikeastaan yhtään tekijää joka kertoisi että tekisi juuri tällaista arviointia, saati että olisi hintaa tarjolla. Kansainvälisillä markkinoilla on useita toimijoita, mutta hintoja näkee aika harvoin. Mun löydöksien perusteella kuitenkin olin karkeasti oikeassa, vuositasolla tällaisten palveluiden käyttäminen on pitkästi nelinumeroinen summa. Lisäksi mukana on sellaisia koukkuja, että jos haluat saada näistä palveluista saatavan raakadatan käyttöösi niin sun täytyy ottaa palvelupaketti jonka hinta lähtee sieltä kymppitonnista. Tarkemmin sanottuna löytämäni luku on noin 9500 euroa.

Tämä on mulle aika mielenkiintoista, nyt vertaan näitä hintoja omaan toimintaani, mulle tällaisen kyselyn ja siihen kuuluvan tietojenkäyttöselosteen laatiminen on yhden laskutettavan asiantuntijapäivän työ. Ja kaikki tällaisesta asiantuntijatyöstä syntynyt data kuuluu suoraan ja ainoastaan mun asiakkaalle, mä en tarvitse sitä mihinkään omaan käyttöön, mun mielestä on muutenkin hyvä idea pyrkiä minimoimaan henkilötietorekisteriasiat. Niin, tällaisen mun tarjoaman kehitystyön hinta alkaa siis alle tonnista, siitä saa tuotteen jota voit itsenäisesti käyttää uudelleen ja uudelleen, ja siihen voidaan vielä liittää lisäosia tulevaisuudessa. Mukaan tulee tottakai myös perehdytys käyttöön.

Analysoidakseni vielä tarkemmin näitä työnhakukokemuksia, ne voidaan edelleen kategorisoida kolmeen lokeroon: on yksityisyritykset jotka tekee rekrytointia itse, yritykset jotka käyttää rekrytointipalvelua, ja julkiset toimijat. Näillä itsenäisesti rekrytoivilla yrityksillä ainoa työhakemuksien mukana pyydetty henkilöstä suoraan toisiinsa vertailukelpoinen tieto oli oikeastaan palkkatoive, joka ei yksinään kerro hakijasta oikeastaan mitään. Esimerkiksi työ- ja koulutushistorian pituudet on täten täytynyt käydä syynäämässä manuaalisesti jokaisesta hakemuksesta, ja tämä on työlästä. Muun muassa tämmöiset numeeriset tiedot voidaan hakijan saada ilmoittamaan suoraan sillä hakulomakkeella, joka vähentää huomattavasti työnantajan näkemää vaivaa. Tästä voidaan tehdä myös automaattisia laskentamenettelyjä, esimerkiksi saada ulos automaattisesti suhdeluku joka kertoo palkkatoiveen jaettuna työhistoriavuosilla. Tällaisessa laskennassa pienempi suhdeluku osoittaa suhteessa alempaa palkkatoivetta ja pidempää työhistoriaa.

Jäljelle jää julkiset toimijat ja rekrytointipalvelun kautta tapahtuva rekrytointi. Julkiset toimijat kategorisoi hakijoiden tietoja varsin hyvin, ja siinä ei ole mitään yllättävää, valtio ja kunnat saa valtavasti työhakemuksia, ja isoveli tykkää kytätä sua muutenkin. Viimeisenä on rekrytointiyritykset, ja nehän vasta kerääkin ihmisistä kaikenlaista tietoa. Nyt olisi aika ottaa ne popkornit sieltä mikrosta ja kuunnella tarkkaan.

Näissä rekrytointitoimistojenkaan käyttämissä menettelyissä ei ole ollut omalla kohdallani kovinkaan jäsentynyttä persoonallisuuden arviointia. Sellaista mä kyllä odottaisin korkealaatuiselta palvelulta. Tästä voi tehdä mututuntumaisen päätelmän että rekryfirmoilla ei ole kovinkaan palavaa motivaatiota edes hankkia kuhunkin positioon soveltuvaa henkilöä. Tämä on rekrytointifirmojen ansaintalogiikan kannalta niiden oma etu, sillä jos tällaisen firman tarjoama henkilö osoittautuu työtehtävään sopimattomaksi niin siitä työntekijästä luovutaan ja se työpositio avautuu uudelleen. Tällöin työnantajalta löytyy jälleen tarve sen rekrytointifirman palveluille, ja tällöin se rekrytointifirma saa myös jatkuvasti lisää vertailuaineistoa työnhakijoista kun tiedot päivittyy tietokannassa.

Olen sen verran pessimisti että epäilen vuokratyöfirmojen myös myyvän työnhakijoihinsa liittyviä tietoja, ja niiden tietosuoja- ja rekisteriselosteet myös näyttäisi jättävän tällaisen oven auki, esimerkiksi erilaisten sopimusyhteistyö- ja konsernien sisäisten tiedonsiirtolausekkeiden kautta. Koita myös syynätä mitä kerrotaan kolmansista osapuolista. Näin ollen ollessasi näiden rekrytointiyritysten asiakkaana kaikki henkilökohtaiset tiedot sun työntekijöistä ja työnhakukandidaateista on sen rekrytointiyrityksen hallussa sen sijaan että sun, ja teet niille rahanarvoista työtä osallistumalla kerryttämään niille hyvinkin arvokasta datapankkia. Kai saat siis siitä jonkinlaista korvausta kun oot työnhakijana rekrytointiyritysten kanssa tekemisissä, tai laskutat näitä rekrytointiyrityksiä sen sijaan että annat niiden laskuttaa sua? Työnhakijahan on tietysti tässä yhtälössä vain pelinappula jota heitellään ees taas, puhumattakaan hänen omasta yksityisyyden suojastaan. Tämä on erittäin huolestuttavaa.

Tälleen sivuhuomiona, mielelläni osoittaisin tiettyjä tietosuoja- ja rekisteriselosteita, jotta teidän kuuntelijoiden olisi helpompaa todentaa mun väitteiden paikkansapitävyyttä, mutta tällaisen tekeminen on se joka juurikin ylittäisi kunnianloukkauksen rajan, ja mulla nyt vaan ei ole aikaa saatika kiinnostusta lähteä painimaan raastupaan. Nämä tietosuojaselosteet on kuitenkin julkisesti saatavilla, yleisimmin yritysten verkkosivuilla, joten sieltä vaan penkomaan.

Pystyn hyvin kuvittelemaan että tuo edellinen tiedonjyvänen on jotain joka on voinut saada aikaan paljon juoksevia ajatuksia ja nostaa jonkun kuulijan verenpainetta. Jos koet, arvon kuuntelija, että tämä kuvastaa sua, pidä pieni paussi, vedä syvään henkeä ja palaa tähän podcastiin kun pystyt taas keskittymään paremmin. Nimittäin mulla on vielä arvokasta sanottavaa päivän aiheesta, taktisesta helvetistä.

Juuri äsken kerroin miten taktiseen helvettiin joutumista voi välttää työnantajan näkökulmasta, ja nyt haluan jakaa kaksi neuvoa siitä mitä ihminen voi henkilökohtaisesti tehdä itse asian eteen.

Ensimmäinen neuvo liittyy ihmisten väliseen kommunikaatioon. Mainitsin tämän podcastin aikana että ihmiset herkästi ajautuu taktisiin helvetteihin tunnevetoisesti, ja ihmiset ovat myös taipuvaisia puolustautumaan keskusteluissa ja etenkin väittelyissä tunnevetoisesti. Tarkkailemalla toisen ihmisen kommunikointitapoja voit tehdä päätelmiä siitä, onko ihminen loogisessa keskustelumoodissa ja valmis vastaanottamaan ja käsittelemään rationaalisia argumentteja, vaiko onko hän tunnepohjaisessa ja defensiivisessä tilassa. Ja silloin kun keskustelu menee tunnepohjaiseksi väittelyksi, seuraa tilanne joka voi haukata pitkäaikaisesti ison palan ajattelukapasiteetista ja henkisestä jaksamisesta. Mitä pidemmälle menet tähän tunnepohjaiseen, defensiiviseen väittelyyn niin sitä suuremmaksi sen väittelyn käymisen hinta kasvaa.

No, tämän henkisen kuormituksen kerryttämistä on hyödyllistä pyrkiä välttämään, ja siihen auttaa että oppii tunnistamaan sen milloin keskustelun laatu muuttuu haitalliseksi. Sen voi huomata keskustelun ilmapiiristä, mutta myös siitä että ihminen alkaa käyttämään argumentaatiovirheitä. Näitä argumentaatiovirheitä on valtava määrä erilaisia, ja kehotan tutustumaan asiaan vaikka googlaamalla, mutta nostan kaksi kappaletta näistä argumentaatiovirheistä esiin. Ensimmäinen on ad hominem, ja toinen on maalitolppien siirtely.

Ad hominem on retorinen keino, jolla vastapuhuja pyrkii mitätöimään puhujan väitteen vetoamalla hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa. Esimerkiksi sun väitteeseen vastaamisen voi vastapuhuja pyrkiä ohittamaan sillä että sun keskustelukumppani haukkuu sua tyhmäksi. Samoin voidaan vedota siihen että oot mies tai nainen tai liian nuori tai vanha, ja siksi et voi ymmärtää. Voi olla että joku ajattelee että koska pukeudut vääränlaisiin vaatteisiin tai kuuntelet vääränlaista musiikkia sinulla ja esiinnostollasi on vähemmän arvoa.

Toinen argumentaatiovirhe-esimerkki minkä haluan esiinnostaa on maalitolppien siirtely. Tämä taasen on pyrkimys luoda virhepäätelmä, jossa vastapuhuja pyrkii laajentamaan ihmisen väitteen koskemaan muita asioita kuin alkuperäinen asia mitä väite koski. Mikäli alkuperäinen väite ei enää päde tähän laajennettuun määritelmään, käytetään tätä keppihevosena kumoamaan alkuperäinen asetelma. Raja maalitolppien siirtelyn ja tämmöisen kuin kaltevan pinnan argumentin välillä on joskus aika häilyvä, suosittelen että otat itse selvää tästä kaltevan pinnan argumentista.

Nämä molemmat edellämainitut, eli ad hominem ja maalitolppien siirtely, on tapoja koittaa väistää sun väite, ja jos huomaat että keskustelu ajautuu tällaisille raiteille niin kannattaa pyrkiä vetäytymään menemästä syvemmälle sinne väistöliikkeeseen. Tietenkään täysi vetäytyminen, eli mykkäkoulu, ei ole aina hyvä tapa vastata. Tahdikkuus tällaisissa asioissa kehittyy ajan myötä. Mutta, pidä nämä argumentaatiovirheet mielessä, sillä ne on tapoja joilla kiusaajat monesti koittaa hakata ihmisen palasiksi, ja niitä vastaan on puolustauduttava tai ne vetää ihmisen mukanaan maanrakoon.

Tuo kommunikaatiotapoihin huomion kiinnittäminen oli siis kokonaisuutena ensimmäinen asia jota suosittelen taktiseen helvettiin joutumisen välttämiseksi. Toinen liittyy taktisen helvetin temaattiseen vastapariin, eli strategiseen taivaaseen. Sen ydin on että mä kehotan jokaista ihmistä ajattelemaan että mikä on heille itselleen tärkeä arvo. Mieluusti jokin sellainen joka ei pohjaudu asioiden kuluttamiselle. Jotain sellaista, millä voi antaa jotain muille ihmisille, vaikkapa kehittää itsessään jotain taitoa, nimittäin kun jotain osaa, edes vähänkin, niin sen taidon kautta voi antaa jotain muille.

Tällaisen oman arvon kehittäminen on tärkeää, sillä jos ihmisellä on arvotyhjiö niin se täyttyy juuri sellaisista asioilla jotka vetelee ihmisen naruista. Ihminen voi herkästi joutua hedonistiseen oravanpyörään. Materialismi ja päihteet voi olla tällaisia hedonistisia oravanpyöriä. Hedonistiset oravanpyörät usein pyrkii saamaan ihmisen käyttämään niihin rahaa, ja lukemattomat määrät erilaisia ahneita toimijoita pelaa sen päälle että ihmiset jää niihin kiinni. Muista myös se mitä sanoin aiemmin sun taskusta löytyvästä matkapuhelimesta. Silloin kun ihmisellä on jokin hyvä arvo, jota hän haluaa kannattaa, hän saa siitä henkistä voimaa ja itsekuria, ja tämän henkisen voiman ja itsekurin kautta pystyt välttämään nämä hedonistiset oravanpyörät ja paremmin sekä näkemään että toteuttamaan omia pitkäaikaisia tavoitteita.

Mulla on tästäkin jakaa pari esimerkkiä. Minä itse oon suuri luonnonystävä. Luonto on sellainen paikka johon voi aina mennä rauhottumaan, se ei tuomitse sua ja se on siellä ihan sua varten. Ihminen on tullut luonnosta ja voi luonnossa hyvin. Puhdas luonto kuuluu meille kaikille, ja mä en suhtaudu suopeasti ihmisiin jotka koittaa viedä sen multa ja sulta pois. Ja voit mennä luontoon sellaisena kuin olet, et tarvitse mitään pakasta vedettyjä tuulipukuja, vaan se touhu on itse asiassa kivempaa kun saa kunnolla rymytä kirppareilta ostetuissa rytkyissä. Siinä on oma fiiliksensä kun pudistelee villapaidastaan havunneulasia ja sammalta, ja kotiin tullessa huomaat kuinka siihen villapaitaan on tarttunut vähän nuotion tuoksua. Luonnonsuojelu on tärkeää koska jos me ei kiinnitetä siihen huomiota niin joku ottaa ja käärii sen taskuihinsa, ja sitten meillä ei sitä luontoa enää ole.

Toinen arvo, jonka ylläpitämisen näkisin itse hyväksi, on se, että pyrkii olemaan ystävällinen. Vaikka tämä kuulostaa äkkiseltään hyvinkin jonkilaiselta itsestäänselvyydeltä, todellisuudessa ystävällisyys ei ole lainkaan yksinkertainen asia. Jos oikeasti näet vaivaa ja käytät aikaa sen eteen että olet ystävällinen toisille, ansaitset mielestäni suuret kehut ja toivottavasti antamasi ystävällisyys palautuu myös sinulle jonain päivänä. Ystävällisyys on joskus kiittämätöntä hommaa, mutta jos sitä pitää itselleen tärkeänä arvona se palkitsee itse itsensä. Voit kuitenkin olla varma siitä, että ystävällisyydellä on paljon kauaskantoisia positiivisia seurauksia. Kukaan kuitenkaan ei ole tässä asiassa täydellinen, eikä pitäisi liikaa itseään sättiä jos ei siinä onnistu. Mulle itselleni tässä asiassa kehittyminen näyttäytyy jotakuinkin siten, että aina kun opin uusia asioita itsestäni, niistä kaikkein merkityksellisemmät itselleni on sellaisia joiden avulla pystyn antamaan jotain ja olemaan ystävällisempi muille. Tässä asiassa on kuitenkin opittava tunnistamaan rajansa, sillä liiallinen ystävällisyys altistaa ihmisen hyväksikäytölle. Tämä rajanveto ei ole aina helppoa tehdä.

Loppuviimein haluan sanoa, että uskon että huonot olosuhteet synnyttää epäystävällisyyttä. Meidän pitäisi kunkin ottaa jollain lailla vastuuta että aidosti tehtäisiin edes jotain pientä sen eteen jotta asiat olisi paremmin. Ongelmana on tietysti, että ihminen herkästi kuplautuu omaan piiriinsä, ja välttämättä ei näe tai suostu näkemään niitä paikkoja joissa voisi auttaa. Näillä asioilla on kuitenkin enemmän merkitystä kuin voit uskoakaan.

Seuraavassa Codex Ipsum -podcastin jaksossa mä kerron hieman enemmän omista motivaatioistani ajaa näitä asioita mistä puhun. Saatte myös tietää mitä Codex Ipsum tarkoittaa. Tän episodin lopuksi annan teille biisisuosituksen, ja se on Pyramides esittäjältä Cinephonic. Tähän on myös linkki tämän podcastin yhteydessä.

Jos yhtään pidit tästä sisällöstä niin painamalla tykkäysnappia autat mua eteenpäin, ja tilaamalla tämän kanavan pysyt mukana kun julkaisen lisää jaksoja. Jossain vaiheessa mahdollisesti perustan myös postituslistan joka auttaa sua saamaan tietoa siitä kun uusia jaksoja tulee. Kiitoksia ajastasi, arvon kuuntelija, näillä puhein toivotan sinulle hyvää päivänjatkoa.