Pyhiinvaellus – Codex Ipsum Podcast #3

The Codex Ipsum Podcast episode #3 has been released, and is up on Youtube. Please note that the language of this episode is Finnish.

If the embedded player does not work for you, use the following link: https://www.youtube.com/watch?v=skaOmPUJArY

Description

Kertomus siitä, kuinka liki mahdottomilta tuntuvat haasteet ovat selätettävissä motivaatiolla. Tämän tarinan myötä saat käsiisi matalan kynnyksen keinoja kehittää älykkyyttäsi, kuulet miten data-analytiikkaa sovelletaan erinäisiin tutkimusluontoisiin projekteihin, sekä saat tietää enemmän tekemästäni henkilöstöratkaisusta ABN Amrolle, eräälle Alankomaiden isoista pankeista.

0:00 Johdanto
7:54 Älykkyydestä
10:52 Keski-Eurooppaan ja takaisin (2019)
17:51 Ryhmätyötä eristetyssä maailmassa (2020)
22:26 Halpamatkailua ja siirtolaisuutta (2021)
28:24 Opintotehtäviä neuropsykologian ja ABN Amron parissa
30:35 Keskitalvella kodittomaksi (2022)
33:39 Lähestymisvektoreita data-analytiikkaan
37:21 Tietojenkäsittelytiedettä ja fMRI-analyysi
41:58 Ei pappi, vaan tiedemies (outro)

🏫 Radboud University
https://www.ru.nl/en

🏡 Pelgrimshuis Casa Nova
https://pelgrimshuiscasanova.nl

🚙 Range Rover P38
https://en.wikipedia.org/wiki/Range_Rover_(P38A)

🧠 Toiminnallinen magneettiresonanssikuvaus (fMRI) https://fi.wikipedia.org/wiki/Toiminnallinen_magneettikuvaus

👨 John Steinbeck https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Steinbeck

🎵 Bruce Springsteen & Tom Morello – The Ghost of Tom Joad (Live in Anaheim CA)
https://www.youtube.com/watch?v=B-c6GphpAeY

Copyrighted material used:

flowerhead – Pondering My Orb https://somewhatgoodroyaltyfreemusic.bandcamp.com/track/pondering-my-orb

Azure Studios – Foundations I
https://azurestudios.bandcamp.com/album/foundations-i-24bit

Lexin Music – A Leaf on the Wind
https://pixabay.com/music/modern-classical-a-leaf-on-the-wind-124711/

Lexin Music – Everything’s Gonna Be Alright
https://pixabay.com/music/bossa-nova-everythingx27s-gonna-be-alright-124710/

codexipsum.com post image credit: Dmitry Demidov @ Pexels

Podcast transcript

Tervetuloa, arvon kuuntelija, Codex Ipsum -podcastin pariin. Studiossa on jälleen tämän lähetyksen isäntä, Peitsa Rautio.

Tänään kerron opiskelukokemuksistani Alankomaissa, missä kävin psykologian kanditutkinnon, ja tämän lisäksi kerron teille mitä tekemistä tällä on data-analytiikan kanssa. Tää on aika villi tarina, joka kannattaa kuunnella tarkkaan, ja tämän myötä kerron myös mun ratkaisusta erääseen merkittävään haasteeseen ABN Amrolle, joka on eräs Alankomaiden isoista pankeista.

No, jatkaakseni aiemmasta podcast-jaksosta palataan vuoteen 2016, jolloin insinööriksi valmistumiseni jälkeen olin tehnyt pari vuotta rakennusteknistä suunnittelutyötä. Olin tässä suunnittelutyössä työssä kohtuullisen hyvä, ratkaisin haastavia rakennesuunnittelutehtäviä sekä alusta alkaen mulla oli sellainen ote että tein myös kehitystyötä. Esimerkkinä törmäsin mun kollegojen tekemiin lujuuslaskelmiin, jotka ei olleet kovinkaan jäsentyneesti rakentuneita ja kenenkään muun kuin niiden laatijoiden oli tosi vaikea lukea niiden sisältöä. Mä sitten tein automatisoituja laskentalomakkeita Excelillä joihin syötettiin lähtöarvot ja nämä lomakkeet sitten teki lujuuslaskennan ja dokumentoinnin sulle automaattisesti. Tein muun muassa teräsbetonipalkille ja muuratulle maanpaineseinälle tällaiset, ja kaiken lisäksi nämä lomakkeet tuotti todella hyvännäköisiä tulosteita.

Tässä työssä oli kuitenkin ongelma. Aloin tuntemaan jatkuvasti kasvavaa kärsimystä. Tämän pohjimmaisista syistä oli tuolloin jonkinlaisia ajatuksia, mutta oli silti vaikea tarkalleen sanoa että miksi näin tapahtui. Mun esimiehetkään ei tienneet sen paremmin, ja mä sanoisin että pääsyy siihen oli että heillä ei ollut käytössä kovinkaan hyviä keinoja tehdä selvitystyötä. Jotain tämän eteen koitettiin tehdä, mutta ei osattu tai uskallettu esittää oikeita kysymyksiä jotta asiat olisi kehittyneet, sen sijaan että tilanne jatkuvasti taantuisi. Mun työkokemukset eivät ole olleet aiemminkaan kovin yksinkertaisia, kuten edellisistä podcast-jaksoista voit saada selville, joten lopulta päädyin sitten itse esittämään päässäni kysymyksiä. Yksi sellaisista kysymyksistä oli että miksi me ollaan luotu sellainen yhteiskunta, jossa tällaisen kärsimyksen kokeminen on hyväksyttävää? Tämä on edelleen hyvä kysymys.

Mä kuitenkin jatkoin töitä tästä kärsimyksestä huolimatta, kunnes asiat kasvoi sellaisiin mittasuhteisiin että vuonna 2017 eräänä maanantaina toimistolle tullessani avasin tietokoneen enkä enää pystynyt ymmärtämään mitä siinä ruudulla oli. Vasta tähän pisteeseen saavuttuani ymmärsin että näin ei voinut enää jatkua, ja nousin ylös, menin työterveyteen ja sairaslomalle, jota kesti pari kuukautta. Tuon sairasloman päätteeksi mun oli tehtävä päätös että palaanko tuohon työhön ja riskeeraan kokevani sen valtavan kärsimyksen uudelleen, vai kehitänkö itselleni toisen suunnan.

Pitkän harkinnan jälkeen päädyin tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon, eli siirryn eteenpäin.

Keskeinen tekijä tämän päätöksen takana oli se, etten kokenut oikeastaan mistään löytyvän kykeneväisyyttä ratkaista mun kokemia ongelmia, joten mun oli kehitettävä itse keinoja ratkaista nuo asiat. Ja jos tässä onnistun niin miksen voisi auttaa myös muita? Tästä tuli siis kehitystyö, jolla on paljon tekemistä mun henkilökohtaisen hyvinvoinnin kanssa, mutta myös jotain jonka kautta voin mahdollisesti parantaa hyvin merkittävästi muidenkin ihmisten olosuhteita.

Mutta tämä päätös toimi, pikkuhiljaa kokemani kärsimys laantui päinvastoin kuin että kasvoi, joten tämä kokemus todella johtui tämän mun edellisen työn, tai työpaikan, laadusta. Tästä on myös jo aika monta vuotta, joten mä voin puhua asiasta loukkaamatta edellistä työnantajaani sillä asiat ovat siellä varmasti kehittyneet. Tai siis toivottavasti ovat kehittyneet. Minä en tiedä. Etkä tiedä sinäkään. Tässä on muuten jotain mitä sun kannattaisi miettiä: yritykset monesti julistaa kuinka niille on tärkeää vastuullinen toiminta. Ok, no oisko sitten antaa esimerkkejä siitä miten tällainen vastuullinen toiminta sitten on käytännössä toteutunut? Aika monesti ei ole, tai sitten osallistumislippu vastuullisuuteen ostetaan antamalla rahaa muualle, sen sijaan että parannettaisiin työntekijöiden olosuhteita. Tai sitten firman logo muuttuu kuukaudeksi pride-lipuksi, tai sitten puhutaan kuinka energia-asioihin keskittyminen on vastuullista. Energia-asioista puheen ollen pääsyy yrityksillä tällaiseen toitottamiseen ei ole vastuullisuus, vaan se, että sillä on tehtävissä rahaa. Okei, energia-asiat ja vastuullisuus tämän kautta on hyvä asia mutta olkaa nyt kerrankin realisteja.

No, kuitenkin. Tekemääni päätöstä edetä toiseen suuntaan tuki se, että olin jo tässä vaiheessa perehtynyt omalla ajallani psykologian kirjallisuuteen, ja mä koin että psykologiasta löytyy niitä vastauksia joita mä etsin. Erityisesti aloin perehtymään neuropsykologiaan, jota päädyin miettimään kun kuulin jostain termin aivojen plastisuus. Tästä seuraten päädyin käyttämään lukemattoman monta tuntia aikaa hermoston ja hermosolujen toiminnan tutkimiseen sekä internetin että kirjallisuuden kautta. Kaikki tää selvitystyö ei tuntunut lainkaan vaivalloiselta, päinvastoin, se oli ja on edelleen aivan älyttömän kiinnostavaa.

Mulla oli kuitenkin pikku pulma. Psykologia on Suomessa hakupaineala, ja opiskelemaan pääseminen on kova rasti. Kävin korottamassa ylioppilastodistukseni arvosanoja ja kävin Suomessa pääsykokeissa, mutta mun olisi silti pitänyt saada liki täydet pisteet jotta olisin päässyt sisään. Suomessa opiskeleminen näytti siis epätodennäköiseltä, joten laajensin mun katsantokantaa ulkomaille. Olisin ensisijaisesti hakenut Ruotsiin, mutta juuri mun hakuvuonna ruotsalaiset yliopistot lakkasivat ottamasta opiskelijoita sisään englanninkielisiin opinto-ohjelmiin. Päädyin hakemaan Alankomaihin, johon mut hyväksyttiin sekä Tilburgin että Radboudin yliopistoihin, joista valitsin jälkimmäisen. Ja tämä valinta on yksi parhaista ellei paras teko mitä oon elämässäni tehnyt.

Mä loppujen lopuksi tein useamman vuoden ajan töitä sen eteen että pääsisin opiskelemaan valitsemaani alaa. Mikä sai mut uskomaan itseeni, että edes pystyisin siihen? No, tätä tuki jälleen eräs merkittävä käännekohta mun elämässäni. Ollessani rakennesuunnittelijana töissä ihan täysin odottamatta eräs henkilö sanoi että vaikutan älykkäältä ihmiseltä. Tämä oli todella yllättävää sillä mä en sitä ennen koskaan edes osannut pitää itseäni mitenkään älykkäänä, vaan lähinnä keskivertoa huonompana. Tämä tuli eräältä naispuoleiselta henkilöltä joka vaikuttaa omaan silmääni poikkeuksellisen rauhalliselta sekä ystävälliseltä ja hyväsydämiseltä ihmiseltä. Mä uskon että hänkin on älykkäämpi kuin päältäpäin voisi arvata, mutta tämä itse asiassa pätee erittäin moneen ihmiseen. Jotenkin mulla on sellainen käsitys että me ihmiset ei kovinkaan usein anneta itsellemme edes mahdollisuutta olla jollain lailla älykäs. Uskomukseni mukaan osasyyllinen tähän on meidän koulutusjärjestelmä, joka asettaa ihmiset hierarkiaan toisiinsa nähden, eli fiksuihin ja tyhmiin, ja tämä luo pysyväluontoisen käsityksen kunkin ihmisen älyllisestä kapasiteetista.

Tämä on erittäin suuri väärinkäsitys. Ihminen voi hyvinkin kehittää älykkyyttään. Tämä tapahtuu hankkimalla tietoa, oppimalla uusia asioita ja tekemällä johtopäätöksiä eri asioiden välillä. Jostain syystä jotkut ovat taipuvaisia lannistamaan ihmistä kun hän oppii uutta ja esittää johtopäätöksiään, tällainen käyttäytyminen lienee olevan seurausta opituista käyttäytymismalleista sekä osaltaan eräänlaista sosiaalihierarkiapelleilyä. Mä oon itse suorapuheinen henkilö, ja syyllistyn tähän silloin tällöin itsekin, joka saa mut aina tuntemaan itseni jälkikäteen idiootiksi. Rehellisyyden ja myötäilyn välillä on vaikea tehdä kompromissia, itse oon taipuvainen rehellisyyteen.

Mä äsken penäsin käytännön esimerkkejä, joten annan nyt itse pari käytännön esimerkkiä siitä miten näkisin älykkyyden kehittämisen olevan parhaiten mahdollista. Lue kirjoja. Ihan mitä vaan sellaisia mitkä sua voisi kiinnostaa. Lue myös Wikipediaa, nimittäin se on aivan valtavan suuri resurssi saada helposti lähestyttävää tietoa. Ja ennen kaikkea, tämä on tärkein osa tätä palapeliä, anna itsellesi mahdollisuus sille että olet älykäs.

Se oli vuoden 2019 elokuu kun jätin taakseni Suomen lähteäkseni Alankomaihin. Otin alleni mun rakkaan Saab ysisatasen, vuosimallia -87 eli samaa kuin mitä itsekin, ja ajelin oikein mukavan roadtripin Ruotsin, Tanskan ja Saksan kautta poiketen Belgiassa, lopulta saapuen Alankomaihin, Nijmegeniin, Radboudin yliopistolle.

Pysähdyin tuolla matkalla useassa paikassa vetäen henkeeni erilaisia Eurooppalaisia kulttuureja, ja eri maissa on kyllä hitusen eri meininki toisiinsa nähden. Yksi juttu mikä erityisesti erottaa Pohjoismaat Keski-Euroopan maista on se, että Keski-Euroopassa suurin osa maapinta-alasta on rakennettua tai maatalouden käytössä. Luonnonvaraisia alueita ei juuri ole. Tällöin etenkin ymmärsin kuinka suuri rikkaus Suomen luonto on. Myöhemmin tää kävi myös mun introvertin luonteelle raskaaksi, nimittäin mihin ikinä menitkin et koskaan ollut yksin tai maaperällä jota kukaan ei omistanut. Missään et myöskään saanut olla hiljaisuudessa.

Saapuessani tuonne Nijmegeniin, Saksan rajalle, Alankomaiden puolelle, asiat oli järjestetty valmiiksi ihan kivasti, yövyin yhden yön hostellissa ennen introviikon alkua. Introviikolla tutustuin muihin introryhmäläisiin ja sain avaimet opiskelijakämppään. Erotuin varmastikin hyvin vahvasti tuossa ryhmässä sillä mä olin ja olen edelleen tällainen lievästi lihava kalju kääpiö, joka täytti ton introviikon aikana 32 vuotta.

Keski-Eurooppalaisilla nuorilla tuntui olevan ihan todella hyvät sosiaaliset taidot, löysin eroavaisuuksistani huolimatta helposti kavereita ja kaikki tuli toimeen toistensa kanssa. Tuolla jos sattuu huudahtamaan Hoi niin joku todennäköisesti huudahtaa sulle Hoi takaisin. Tämä on täysin päinvastainen tilanne verrattuna Suomeen, täällä jos huudahtaa Hei niin kaikki pyrkii katoamaan ympäriltä, ikään kuin hiiret paeten saalistajaa. Myös kommunikointi yleisesti on merkittävästi erilaista, tuolla tosiaan osataan small talkin taito. Se taisi tarttua myös muhunkin, sillä palattuani Suomeen oon pari kertaa sattumalta päätynyt juttelemaan jonkun liki tuntemattoman ihmisen kanssa, ja yksi näistä kertoi epäilevänsä mun olevan jonkinlainen hullu kun noin vaan juttelen niitä näitä. No, olinpa hullu tai sitten en, omasta näkökantista suomalaiset vaikuttaa jatkuvasti jotenkin todella jännittyneiltä. Ja jos he sattuvat kuulemaan että mulla on psykologian tietämystä niin tuo jännitys silminnähden nousee eksponentiaalisesti. Varmaan joku psykologi on tappanut heidän isänsä tai jotain vastaavaa kun pitää noin jännittää, mutta hei, tässä pikku neuvo kaikille kuuntelijoille: relatkaa vähäsen.

No tuo mun ensimmäinen opiskeluvuosi ei kaikkinensa tarjonnut mulle psykologiasta uutta sillä olin jo aiemmin tosiaan perehtynyt aiheeseen, myös avoimen yliopiston kautta. Näin ollen opinnot meni hieman läpsytellen, enimmäkseen omissa oloissani vaikka meillä oli todella paljon ryhmäprojekteja. Eniten opinnoista jäi käteen tutkimusmenetelmistä, ei pelkästään tilastotieteestä, vaan tutkimusterminologiasta ja menettelyistä saada luotettavaa tietoa. Tilastotiede ja tutkimusmenetelmät sitten olivatkin jatkuvasti seurana läpi kaikkien kolmen kandivuoden. Ainakin puolessa kursseista sovellettiin tilastollisia menetelmiä mielestäni varsin merkittävästi, muutenkin kuin pelkästään lukien tutkimustuloksia, vaan tehden myös itse laskelmia. Tämän ensimmäisen lukuvuoden syksyllä, lokakuussa, tapahtui myös eräs ikimuistoinen tapahtuma, nimittäin mun opiskelijakämppääni murtauduttiin kun olin poissa kotoa. Tuolloin multa vietiin vaikka mitä, esimerkiksi mulla oli vielä tuolloin eräs musiikkiharrastus ja tähän liittyvät välineet lähti tuon rosvon mukaan. Se siitä musiikkiharrastuksesta, ainakin toistaiseksi.

No, sitten, vuoden 2019 ja 2020 vaihteessa, tapahtui jotain aika merkittävää. Nimittäin maailmanlaajuinen koronapandemia nosti päänsä esiin. Kyllä, korona tapahtui tuolloin, olitko jo ehtinyt unohtaa? Pikkuhiljaa liikkumisrajoitukset maiden välillä alkoi kehittymään, ja tein sitten tän kasvavan paineen alla päätöksen palata Suomeen etten jäisi jumiin Alankomaihin. Opinnot oli jo muuntuneet tuossa vaiheessa melko lailla kokonaan etänä tehtäviksi, joten tää oli melko helppo päätös. Ajoin sitten Saabilla takaisin Suomeen maaliskuussa 2020, mutta tää oli tuon rakkaan auton viimeinen matka, nimittäin moottorin pohjassa olevan lohkolämmittimen kiinnitysosa oli haurastunut ajan myötä ja se murtuessaan päästi jäähdytysnesteet ulos. Tällöin ylikuumentuessaan moottorin kansi joko meni mutkalle tai halkesi, ja sylinterien puristukset romahti. Auto siis ei enää tohtinut kulkea, mutta pääsin kuitenkin kotiin asti. Sanoisin että aika ällistyttävää tekniikkaa tuossa retro-Saabissa, kun noin katastrofaalisessa tilanteessa sain tuon auton vielä jokseenkin pysymään tiellä. Siihen kylläkin tarvittiin kanisteri kylmää vettä jäähdyttämistä varten, joka piti täyttää jokaisella vastaantulevalla huoltoasemalla.

Kaikkien opiskelijoiden opiskelijaelämä käytännössä loppui pariksi vuodeksi koronan myötä. Sääliksi käy niitä jotka menetti osallisuutensa opiskelijaelämäkokemuksiin ja mahdollisuuksiin verkostoitua, mulla tällä ei nyt ollut niin väliä. Olin mennyt painamaan duunia opintojen eteen ja siinä se. Seuraava opiskeluvuosi olikin sitten täysin etänä, ja mä tein sen Suomessa, tosin tää läsnäolon menettäminen teki hallaa opiskelumenestykselle. Tehtiin tuolloin ajankohtainen tutkimuskooste eräälle kurssille siitä, kuinka etäisyys opiskelijaidentiteettiin vaikuttaa negatiivisesti juurikin opiskelumenestykseen. Opiskelijaidentiteettiin mukaanlukeutuu myös fyysinen läsnäolo opinahjolla, eli tällainen fyysinen etäisyys luo myös psykologista etäisyyttä. Tämä heikentää opiskelijaidentiteettiä, joka puolestaan sitten heikentää opiskelumotivaatiota. Jos oot siellä vielä hereillä ja kuulolla, niin osasit varmaan päätellä että tämä pätee myös etä- ja lähityöskentelyyn.

Tuollaisia projektiluonteisia ryhmätehtäviä meillä oli hyvin paljon opiskelun aikana, ja jokaiseen niistä kuului paljon itsenäistä työtä ja tietysti sitten näiden itsenäisten työsuoritteiden yhteensovittamista. Tämä avasi paljon silmiä siitä, että mitä tiimityö oikeasti on ja mitä sillä voi saada aikaan. Hyvin suurena erottavana tekijänä mun Suomen opiskelukokemuksiin oli että lähes aina kaikki oli todella aktiivisia tekemään oman osansa ja vielä enemmänkin. Suomessa opinnoista on monesti jäänyt käteen sellainen maku että oon saanut tehdä kaiken itse. Olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvä vaikutelma ryhmätöistä jäikin.

Ryhmätöistä puheen ollen, kukin kandivuosi kulminoitui noin puolivuotisen tutkimusluonteisen projektin tekemiseen, joissa sovellettiin tuon opintovuoden aikana opittuja asioita. Me opiskelijat laadittiin kuhunkin projektiin tutkimusasetelma, hankittiin niihin itsenäisesti osallistujat sekä jokainen ryhmän opiskelija toteutti itsenäisesti omiin tutkimuskysymyksiinsä kuuluvat tilastolliset tarkastelut sekä laati tutkimusraportin. Me oltiin kaikki myös runsaasti koehenkilöinä toistemme kokeissa, laskennallisesti tätä oli 24 tuntia per opiskelija.

Kerron lyhyesti näistä omista tutkimusprojekteistani. Ensimmäisenä vuonna tarkasteltiin markkinointihenkistä kysymystä laatimalla kaksi liki samankaltaista mainosta, joissa toisessa oli allekirjoittana yrityksen koko tiimi, ja toisessa yrityksen toimitusjohtaja. Pohjimmaisia kysymyksiä oli että kumpaa mainosversiota osallistujat piti luotettavampana, haluttavampana ja näin edelleen; näiden eri mainosten välillä ei kuitenkaan löydetty merkittävää eroa. Toisena vuonna sitten määriteltiin osallistujien persoonallisuutta käyttäen erään persoonallisuusinventaarion erästä persoonallisuusulottuvuutta, miellyttävyyttä, ja koestettiin osallistujien kyvykkyyttä sulkea ulos häiritseviä ärsykkeitä. Tätä kyvykkyyttä tarkasteltiin sen kautta että miten hyvin osallistujat suoriutui tämmöisestä yleisesti käytössä olevasta Stroop-testistä, samalla kun heille esitettiin taustaääntä jossa joko oli tai ei ollut ihmisääntä mukana. Ajatus siis oli testata miten miellyttävyys, eli tällainen luontainen taipumus ylläpitää sosiaalista harmoniaa, vaikuttaa ihmisen kykyyn sulkea ihmisen ääntä pois tehtävän suorittamisen aikana. Tääkään tutkimusasetelma ei tuottanut tilastollisesti merkittävää eroa, eli miellyttävyydellä ei havaittu olevan asian kanssa tekemistä. Tällainen on toki aika tyypillistä opiskelijoiden tuottamissa tutkimusasetelmissa.

No niin, mites sitten kolmas vuosi? Se ei tietenkään riittänyt että korona ja ensimmäinen auton hajoaminen väritti mun kansainvälistä opiskelua, vaan hommat muuttui vielä hullummiksi. Kyllä, kuulit oikein, ensimmäinen hajoaminen. Vuoden 2021 kesällä pandemia alkoi taittumaan ja opinnot alkoi muuttumaan jälleen läsnäolollisiksi, joten oli aika pakata auto ja palata Keski-Eurooppaan. Tässä vaiheessa retro-Saab oli vaihtunut modernimmaksi Volvoksi, ja ajelin roadtripin Ruotsin ja Norjan kautta. Ja voi kuule, jos sulla on ikinä mahdollisuus ajaa roadtrip Norjan halki niin suosittelen ehdottomasti tekemään sen, Norja on maailman kauneimpia maita. Tein tällä matkalla sillä tavalla että yövyin valtaosaksi luonnossa, riippumatossa, ja peseydyttyä tuli järvessä. Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa on myös tällaiseen matkustamiseen valtavan hyvät mahdollisuudet. Tää ei ollut mulle edes mitenkään paha rasti, sillä olin elänyt tätä ennen jo useita kuukausia järven rannalla meidän kesämökillä, johon ei tullut juoksevaa vettä. Ja ai niin, tää reissu lähti hyvin käyntiin, mulla puhkesi Volvosta maantiellä rengas Ruotsin puolella. Onneksi löytyi avuliaita ihmisiä sekä rengasliike apuun.

Norjan länsirannikolla Stavangerissa mun hyvä opiskelijakaveri Thimoty tuli lennolla paikan päälle, käytiin katselemassa paikkoja, etenkin luontoa ja maisemia, ja jatkettiin yhdessä roadtrippiä kohti Nijmegeniä. Norjan etelänokasta mentiin lautalla Tanskaan, ja Tanskan pohjoisnokassa meidän toinen hyvä opiskelijakamu Fabian tuli omalla kyydillään mukaan. Oli oikein hyvä reissu siitä sitten etelään Nijmegeniin.

Alankomaissa, koko maassa, on tällainen ongelma päällä kuin asuntopula. Mun suunnitelma oli tarkistaa asuntotarjonta kun saavuin paikan päälle, nimittäin en halua maksaa varausmaksuja asunnoista joita ei ole edes olemassa. Huijareita on siis pilvin pimein. Asia ei kuitenkaan järjestynyt ihan näin yksinkertaisesti. Ensimmäisenä opiskeluvuonna mulle tarjottiin opiskelijakämppä, mutta seuraavien vuosien opiskelijoiden täytyy liittyä eräänlaiseen arvontaan, josta opiskelija-asunnot jaellaan. Paitsi että mulle ei jaettu, koska olen tämmöinen yli 30-vuotias vanhus, joten noiden lottojärjestelmien säännöt sulki mut ulos. Täytyi siis järjestää asuminen omatoimisesti, mutta parhaista yrityksistäni huolimatta monien viikkojen yli mulle ei tullut yhtäkään vastausta mun yhteydenottopyyntöihin. Olin siis kodittomana Alankomaissa, ja päädyin sitten jatkamaan mulle jo vakiintunutta elämäntapaa: punkkasin riippumatossa. Paikka tähän järjestyi leirintäalueelta parin kilometrin päässä yliopistolta.

Kelit kuitenkin ennen pitkää alkoi tuollakin viilenemään, ja varauduin tähän valittamalla kansainvälisten opiskelijoiden opintotoimistoon. Sitä sai vaikka kuinka monta kertaa kertoa että hei, mä oon koditon, en pysty opiskelemaan näin, kunnes mulle järjestyi paikka entisestä luostarista. Olin yöpynyt mun riippumatossa noin kuukauden putkeen kun tää paikka mulle löytyi. Tää bed & breakfast, entinen luostari, on sellainen massiivikivirakenteinen rakennus. Paikalliset vakituiset asujat edelleen siellä harjoittaa kristittyjä menoja, ja päivittäin mun huoneeseen kuului aamuseremonia. Tähän kun tottui niin se tuntuin jollain tavalla kovin rauhoittavalta. Englantia nämä paikalliset ei tosin puhu juuri ollenkaan, ja heh, mä kun ensimmäistä kertaa soitin tuonne vastatakseni tohon huonetarjoukseen niin puhelimeen vastannut Franz vaan sanoi “ah its you” ja löi luurin kiinni kun esittelin itseni ja asiani. Koitapa siinä sitten edetä.

Sain kuitenkin itselleni rauhallisen huoneen tuosta kivitalosta. Tähän huoneeseen mahtui juuri ja juuri vaatekaappi, työpöytä, lavuaari ja sänky. Peseytyä sai sitten yhteisissä tiloissa. Mä myös neuvottelin käyttööni pienestä lisähinnasta paikallisen ammattimaisen talouskeittiön, joka oli tosi hyvä juttu sillä en ollut päässyt kunnolla tekemään ruokaa moneen kuukauteen, ja tää myös mahdollisti sen että pystyin opettelemaan Keski-Eurooppalaista ruokakulttuuria.

Mitä sitten tulee opiskeluun, syksyllä 2021 mulla oli mahdollisuus osallistua moneen erinomaiseen opiskelutehtävään, joista esiinnostan pari. Ensimmäisen myötä haastattelin erästä mun hyvää ystävää hänen migreenistään ja siitä millaisia terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia siitä on hänelle. Tähän kuului myös hyvin seikkaperäinen perehtyminen taudinkuvaan sekä anonymisoidun raportin laatiminen.

Toinen esimerkkitehtävä on juurikin se mistä vihjasin tämän podcast-jakson alussa, eli kuinka ratkaisin erään ongelman ABN Amrolle. Mulla oli mahdollisuus haastatella tämän pankin palveluksessa olevaa psykologia, joka toimi henkilöstötehtävissä. Jo tuolloin ajattelin että perustaisin yrityksen tarjotakseni niitä palveluita kuin mitä nyt tarjoan, ja kysyin sitten häneltä että millaisille palveluille hänellä ois tarvetta. Vastaus tähän oli jotakuinkin sellainen, että kaikkein suurin vaihtuvuus henkilöstössä on heidän ensimmäisten kahden työvuoden aikana. Tähän tarvittaisiin ratkaisu, ja sellainen joka olisi opetettavissa henkilöstölle itselleen siten että he voisivat kouluttaa toisiaan käyttämään sitä. No tämä oli aivan erinomainen haaste, joten aloin miettimään tätä ja lopulta mulla oli siihen kehitettynä erinomainen, monitahoinen järjestelmä. Tuolloin tuli todellakin sellainen olo, että pystyn tähän työhön ja tekemään sitä yrittäjänä. Tästä mun laatimasta järjestelmästä mä kerron tarkemmin hieman myöhemmin tätä podcast-jaksoa.

No, tuo edellinen oli vielä syksyä. Elelin siis siellä mun luostarihuoneessa. Ongelmia tässä huoneessa kuitenkin oli kaksi. Ensimmäinen oli se, että tämä reilun 8 neliön koppi maksoi mulle yli 500 euroa kuukaudessa, joka oli vähän liikaa siihen nähden että mitä tolla rahalla sai. Toinen ongelma oli se, että mun vuokrasopimus päättyi tammikuun lopussa 2022. Kolmas ongelma oli sellainen, että mun Volvooni oli kehittynyt sähkövika matkalla Nijmegeniin, jota en lukemattomista selvitystyötunneista huolimatta saanut selvitettyä. Tää sähkövika imi akun tyhjäksi yön yli, joka saattoi olla kiinni itse akusta, mutta en sit tohtinut ostaa uutta. Noh, nyt mulla on ainakin sähkötöihin yleismittari ja kokemusta sen käytöstä.

Mulla oli kuitenkin edessä paha tilanne. Näytti siltä että tulisin olemaan kodittomana, ulkomailla, keskellä talvea, ilman toimivaa autoa. Pahalta näytti. Jotain oli keksittävä. Ja minähän keksin. Mulla oli jo aiemmin haaveena hommata itselleni Land Rover, ja sattui hyvä tuuri, Alankomaiden rannikolta löytyi yksi varsin hyväkuntoinen ja edullinen Range Rover P38 dieselkoneella, ja kävin koeajamassa ja ostamassa sen. Hinnasta sen verran että käytännössä tää auto maksoi saman verran kuin mitä mun huoneen vuokrat olisi olleet keväältä, eli vuokraa maksaessani mulle ei olisi jäänyt käteen mitään, nyt mulla on auto. Tein sitten omalla ajallani tälle lantikalle vähän huoltotyötä, pakkasin auton perään sängyn rungon, ilmapatjan ja makuupussin mun kamojeni lisäksi, ja muutin sitten autooni asumaan. Muunnuin siis luostarimunkista kodittomaksi siirtolaiseksi, jonka en nyt tiedä olevan mikään kummoinen meriitti, mutta tämän kokemuksen myötä voin nyt sanoa eläneeni puoli vuotta mun Land Roverissa.

Mitä tapahtui Volvolle? Sain kuin onnen kaupalla sen myytyä eräälle Irakilaiselle perheelle, joka oli aika hauska kokemus, ne koitti tingata hinnasta vielä jopa sen jälkeen kun oltiin lyöty kaupoista kättä päälle. Mutta nämä oli kuitenkin todella mukavia ihmisiä, tuollainen tinkaaminen kuuluu heidän kulttuuriin ja tinkaamatta jättäminen on ilmeisesti jopa epäkohteliasta, osoittaen ettei ostaja olisi kiinnostunut kauppatavarasta. Loppu hyvin kaikki hyvin. Oli muuten aikamoinen paperisota ton Volvon maahantuonnin kanssa, mutta siitäkin kuitenkin neuvokkuudella selvittiin.

Kolmannen opintovuoden kevätpuolisko koin olevan ehdottomasti merkittävin opintokokonaisuus mitä näissä kandiopinnoissa oli. Tällöin kaikki meidän oppimat tiedot ja taidot lähestyivät käytäntöä kiihtyvällä tahdilla, kun niitä hyödynnettiin erinäisissä projekteissa. Nyt tullaan siihen toiseen asiaan mistä lupasin kertoa aluksi, eli liipataan data-analytiikkaa, johon mulla on pari lähestymisvektoria.

No, lähdetään vaikka sellaisesta asiasta kuin työhyvinvointi. Kuten työnantajatahot hyvin tietävät, markkinoilla on hurumykkä erilaisia työhyvinvointipalveluita. Keskeinen ongelma kuitenkin näissä on, että näillä työhyvinvointipalveluilla on vaikeuksia osoittaa millaisia käytännön lopputulemia niihin laitettavilla investoinneilla saadaan aikaan. Eli käyttäen bisnesjargonia, mitä arvoa sillä investoinnilla saa. Tämä oli myös mun ongelma; jos alan tarjoamaan minkäänlaisia työhyvinvointi- tai konsultointipalveluilta, miten osoitan että niillä aikaansaadaan käytännön hyötyä?

Tällaiseen on tietysti apuna erilaisia seurantajärjestelmiä. Näitä on olemassa kaikenlaisia, mutta niissä on pari ongelmaa: ensinnäkin ne ei pysty erottamaan sitä, että kuinka paljon milläkin työhyvinvointitoimilla aikaansaadaan hyötyä. Tarkemmin sanottuna investoinnin suhde arvoon on epäselvä, sillä yrityksissä tapahtuu jatkuvasti erilaisia asioita jotka vaikuttavat työhyvinvointiin. Tämä kausaliteettisuhde ei siis ole näiden sovellusten avulla tarkasti selvitettävissä, eikä tällaisilla työkaluilla myöskään ole mielekästä yrittää arvioida että kuinka suuria investointeja tarvitaan minkäkin suuruisen muutoksen aikaansaamiseksi. Ja sitten, tietenkin nämä olemassaolevat järjestelmät ovat usein kohtuullisen kalliita.

No, mä sitten pohdiskelin tuota asiaa, ja yhtenä kevätpäivänä tehdessäni töitä tän ajatuksen kanssa mun aivot tuotti mulle hahmotelman järjestelmästä, jolla pystytään yhteenliittämään yrityksen taloustietoja työhyvinvointitietoihin eräänlaisella moniasteisella moniregressioanalyysimallilla. Joku tilastokäpistelijä siellä ruudun toisella puolella voi päästä jo tästä kiinni siihen että mistä tässä asiassa on kyse, mutta ei mua niin haittaa, jos haluut käyttää tätä karkeaa alustusta johonkin niin ole hyvä. Tämä oli oikeastaan yksi niistä hetkistä jolloin tajusin että mitä tietojenkäsittelytiede oikeasti tarkoittaa. Kyseistä lampun syttymisen tunnetta on vaikea kuvailla muuten kuin flow-tilana ja todellisena riemuna, vähän ikään kuin kun Arkimedes huudahti heureka laskeutuessaan kylpyyn ja tajutessaan kappaleiden syrjäyttävän tilavuutensa verran nestettä.

Toinen tapahtuma joka tätä tietojenkäsittelyn tajuamisen riemua tuki oli kun Matlab- ja signaalianalyysikurssilla käpisteltiin neliuloitteista matriisia, joka koostui magneettiresonanssikuvauslaitteesta saatavasta signaalitiedosta. Tämä oli siis taulukkomaisessa muodossa olevaa tietoa, numeroita, jotka pystytään tulkitsemaan siten, että ne muodostaa kolmiulotteisen mittauskoordinaatiston ihmisen aivoista. Kolme näistä matriisin ulottuvuuksista käytettiin havainnollistamaan kolmiulotteista tilaa, ja neljäs ulottuvuus oli aika, tätä mittausta oli tehty 60 hertsin taajuudella 6 sekunnin ajan. Yhteensä mulla oli tässä 3,6 miljoonaa mittaustulosta, joista täytyi tilastollisin menetelmin päätellä missä päin aivoja tapahtuu aktiviteettia verraten testin tilanteesta toiseen. Tässä oli siis kyseessä funktionaalinen magneettiresonanssikuvausanalyysi. Mä koin tässäkin liki uskomattoman onnistumisen riemun tunteen silloin, kun mä sain asiaan kuuluvan Matlab-ohjelman valmiiksi, pistin tilastolliset analyysit ajoon ja onnistuneesti mun ruudulle lävähti lämpökartat kertoen missä eri alueissa aivoja oli havaittu toimintaa. Tää hetki ei ollut merkityksellinen pelkästään siten, että koin valtavan onnistumisen tunteen, vaan tällöin myös tiesin että hyvin todennäköisesti pystyn tekemään aivokuvantamistyötä jos vaan harjaannun tässä asiassa tarpeeksi. Kaikkinensa erittäin inspiroiva asia.

Mä haluaisin tähän väliin nyt selventää että en lado näitä termejä ainoastaan rehvastellakseni, vaan kun nää asiat on tässä nyt esillä pystyt itse tekemään alitajuisesti niiden välillä yhteyksiä ja ymmärtämään niitä pikkuhiljaa paremmin. Toivottavasti voit siis oppia tästä jotain. Tiedän että useampi ihminen on jo hyötynyt mun horinoista jotain, nimittäin mä pystyin auttamaan paria kanssaopiskelijaa ja hyvää ystävääni ymmärtämään tän signaalianalyysikurssin sisältöä. Nyt nämä mun kaverit opiskelee kognitiivisten neurotieteiden maistereiksi. Omalla kohdallani en juuri nyt opiskele maisteritutkintoa sillä olen täysin persaukinen eikä mulla ole juuri liikkumavaraa.

Nämä kaksi edellistä on esimerkkejä siitä, miten pystytään tekemään data-analytiikkaa. Olen myös kaikkinensa oppinut myös ymmärtämään sen, että taitava data-analyytikko voi esittää tiedon missä tahansa muodossa omaksi edukseen, jopa valheellisesti. On siis täysin kiinni data-analyytikon rehellisyydestä ja taidoista että miten tulkinnat kuvastavat todellisuutta, ja täten kuinka hyödyllisiä ne tulkinnat loppupeleissä on. Henkilökohtaisesti pidän valehtelemista vastenmielisenä, ja jos haluat ejonkun pukemaan asioita valheellisesti omaksi eduksesi niin joudut etsimään jonkun muun. Tähän jokseenkin liittyen oon brändäytynyt tekemään liiketoiminta-analytiikkaa, sillä data-analytiikkamenetelmät on sovellettavissa liiketoimintaan, ja kun mä aloin ajattelemaan asiaa niin liiketoiminta-analytiikka vaan vaikuttaa mulle hyvin yksinkertaiselta ja asialta jota yritykset voi olla kiinnostuneita ostamaan multa. Liiketoiminta-analytiikassa on kyse siis mulle pääasiassa elannon ansaitsemisesta, kuten myös näiden taitojen ylläpitämisestä.

Ois mulla kolmaskin esimerkki antaa data-analytiikkaan liittyen, ja se on kertomus mun kandityöstä, jossa meidän opiskelijatutkimusryhmän voimin rakennettiin tätä tutkimusta varten käsiproteesi ja tarkasteltiin laboratoriossa tämän proteesin käytön vaikutuksia kognitiiviseen kehomalliin apunakäyttäen infrapunaseurantajärjestelmää. Mä kuitenkin taidan kertoa tästä tarkemmin jossain tulevassa podcast-episodissa.

No, kiusoittelin edellisessä jaksossa siitä että kertoisin mun pitkäaikaisista tavoitteista. Olen pitkään halunnut että musta tulisi kliininen neuropsykologi, mutta en oikein ole tiennyt että miksi. Miksi juuri kliininen neuropsykologi? Koska se kuulostaa hienolta? Tämä ei oikein riitä mulle. Vasta käsikirjoittaessani edellistä podcast-jaksoa tajusin että miksi tämä asia kutsuu mua. Olen kokenut työtapaturman jonka vasta silloin näin rikkoneen mun elämää pahasti, ja maailmassa on paljon ihmisiä, jotka voi olla kokeneet jotain vastaavaa ja menettäneet sen johdosta paljon. Mulla on tässä ihka aito mahdollisuus auttaa näita ihmisiä saamaan heidän elämänsä takaisin. Näin ollen haluan käyttää mun osaamistani työtapaturmissa kärsineiden ihmisten kuntouttamiseen, tämä voi olla vaikka loukkaantumisesta tai kemikaalisesta altistuksesta johtuvaa, tai ihan mitä tahansa muuta asiaan liittyvää. Mulla näyttäisi olevan aito rehellinen mahdollisuus päästä tekemään tätä, ja jos et usko siihen niin se on tietysti sun oma asiasi. Saatpa nähdä. Toivon että mulla olisi myös mahdollisuus myöhemmin jakaa se mitä oon oppinut jotta joku voisi jatkaa siitä mihin olen jäänyt. Todennäköisesti pystyn käyttämään Codex Ipsum -podcastia tämän aikaansaamiseksi. Tämä podcast ei siis lopu vaikka mun yritystoiminta saattaakin loppua.

Tämä nyt siis näyttäisi olevan mun elämäntehtäväni, on oikeastaan mennyt aika kauan että oon päässyt tähän pisteeseen. Meidän maailmantilanne hyvinkin vielä kampittaa mun etenemistä, mutta hiljaa hyvä tulee.

Miten voisin koostaa tämän kaiken yhteen? Mä oon nyt tämän kaiken myötä kokenut koronapandemian ulkomailla, sekä aika äärimmäistä köyhyyttä, kodittomuutta, turvattomuutta, rikollisuutta ja yksinäisyyttä. Elin viimeiset puoli vuotta opiskeluista täysin ilman tuloja, säästöjen varassa. Nyt elän kädestä suuhun. Onko tämä kaikki ollut sen arvoista? No todellakin. Itse asiassa koin eläväni elämäni parasta aikaa kun kotini oli Range Roverin takakontti. Tämän elämäntavan myötä oli tiettyä vapautta, tosin en käyttänyt sitä huolettomaan ajelehtimiseen vaan opiskelin tuolloin yliopistolla lähes 12 tuntia päivässä, mukaanlukien viikonloput. Tämäkään ei muuten haitannut yhtään, kuten sanottua, nämä asiat oli ja ovat edelleen aivan käsittämättömän kiinnostavia. Ilman motivaatiota nämä asiat ei olisi muutenkaan olleet mahdollisia, koin aidosti monia sellaisia asioita jotka olisi jo yksinään saaneet jonkun muun lähtemään maitojunalla kotiin. Mulle luovuttaminen ei kuitenkaan tullut kertaakaan edes mieleen, taidan olla jotenkin yksinkertainen putkiaivo.

Vielä jotain Radboudin yliopistosta, joka on kristillinen yliopisto, ja mun luostarissa asumisesta. Jotenkin tuntuu että musta olisi voinut tulla hyvä pappi. Mutta ei tullut. Sen sijaan musta näyttäisi tulevan tiedemies. Tiedemiehenä oleminen oli mun lapsuuden haave josta en tainnut kertoa kellekään. Ehkä ajatus tuntui liian kaukaiselta tai epärealistiselta. Heh, kuinkas sitten kävikään, hah. Tuolla luostarissa oli myös paljon siirtolaisia, perheitäkin, ihmisiä joilla ei ollut paikkaa olla. Heidän kanssaan tuli pidettyä hyvin mielenkiintoisia keskusteluita. Mäkin sitten päädyin saamaan osani siirtolaisuudesta, ja se kyllä nostaa mun sympatioita tällaisia ihmisiä kohtaan.

sormien rummutus Niin, se henkilöstoratkaisu ABN Amrolle. Olet varmasti odottanut sitä sormet syyhyten. Sun on nyt kuitenkin ymmärrettävä yksi asia. Hyvä työntekijä tekee helposti työuransa aikana sulle miljoonia euroja liikevaihtoa. Ainoastaan yksinkertainen typerys antaisi avaimet tähän ilmaiseksi. Sun on siis soitettava mulle ja tarjottava mulle pala tuosta kakusta. Muuten joudut tyytymään pelkkään haihatteluun. Tämä on sinun oma valintasi.

Tämänkertainen biisisuositus on Bruce Springsteenin kappale, jonka hän esittää livenä Rage Against The Machinen Tom Morellon kanssa. Kappaleen nimi on The Ghost of Tom Joad. Tom Joad on henkilö Pulitzer-palkitussa kirjassa The Grapes of Wrath, suomennettuna Vihan Hedelmät, ja tämän kirjan on kirjoittanut Nobel-palkittu John Steinbeck. Steinbeckin elämä näyttäisi olevan olleen hyvin vivahteikais, ja hänestä kirjoitettu Wikipedia-artikkeli on todella hyvä, linkki alla, suosittelen lukemaan sen. En ole itse vielä lukenut tätä The Grapes of Wrathia, mutta aattelin lainata sen kesällä kirjastosta. Mitä tulee tähän itse musiikkikappaleeseen, tämä on yksi parhaista rock-vedoista ikinä, ja tämäkin kuten useimmat mun biisisuosituksista liittyy myös kunkin kyseisen podcast-episodin sisältöön. Linkki tähän kappaleeseen on alla.

Ensi jaksossa kerron yrittäjyydestä. Aah, yrittäjyys, miten ihana asia oletkaan. Mun on pakko myöntää että mua myös hieman kaduttaa se miten käsittelin rekrytointiyrityksiä ekassa Codex Ipsum -podcastin jaksossa… nimittäin en vienyt sitä asiaa tarpeeksi pitkälle. Rekrytointitoimistojen roastaaminen siis jatkuu. Mä myös esiinnostan jotain, mikä voi saada sut katsomaan HR-toimintaa täysin uusin silmin. Joudut päättämään itse johtaako se hyviin vai huonoihin lopputulemiin. No niin, tykkää, jaa, seuraa ja niin edelleen, tämän myötä, arvon kuuntelija, toivotan sinulle erittäin hyvää päivänjatkoa.