Yrittäjyys ja Sosiaalinen Vaikutusvalta – Codex Ipsum Podcast #4

The Codex Ipsum Podcast episode #4 has been released, and is up on Youtube. Please note that the language of this episode is Finnish.

If the embedded player does not work for you, use the following link: https://www.youtube.com/watch?v=wQCMJQ77mHs

Description

Oletko kuullut rapuämpärimentaliteetista? Rapuämpärimentaliteetin tosielämään peilaamisen lisäksi CI Podcast Ep. 4 sisältää pohdintoja kokemuksista yrittäjyyden saralla, asiaa sisäpiiri-etujärjestelyistä eli nepotismista, sekä pilkon avoimeksi psykologista manipulaatiota, jolle jatkuvasti altistut kuluttaessasi erilaisia medioiden muotoja.

Please see the Youtube page for links and more.

codexipsum.com post image credit: FOTEROS @ Pexels

Podcast transcript

Tervehdys, arvon kuuntelija, ja tervetuloa Codex Ipsum ASMR-sessioon. Eli toisin sanoen Codex Ipsum -podcastin pariin. Juuri nyt eletään elokuuta, ja toivottavasti olet saanut viettää mielekkään kesän. Kiitos kun otit hetken päivästäsi kuunnellakseksi tätä neljättä, pitkää jaksoa, tänään aiheina on henkilökohtaisia kokemuksia yrittäjyyden saralla, asiaa sisäpiiri-etujärjestelyistä eli nepotismista, sekä pilkon avoimeksi psykologista manipulaatiota, jolle jatkuvasti altistut kuluttaessasi erilaisia medioiden muotoja.

Aloitetaan sen kummemmin aikailematta. Jos tunnetaan toisemme olet ehkä jotenkin pystynyt päättelemään että olen ollut reilun vuoden ajan yrittäjä. Jos et, niin tiedät asian nyt. Pystyn kuitenkin myöntämään etten ole ainakaan vielä ollut yrittäjyydessä kovinkaan menestynyt, joskin jokainen päivä opettaa jotain uutta ja vie eteenpäin.

Hyvä kysymys on että miksi kukaan valitsisi itselleen poluksi yrittäjyyden? No, henkilökohtaisesti, vuoden 2022 toukokuussa, psykologian kandiopiskelujen loppusuoralla olin jo pitkään miettinyt että miten pystyisin parhaiten hyödyntämään näiden opiskeluvuosien aikana hankkimaani työ- ja organisaatiopsykologian osaamistani. En halunnut jättää tuota osaamista pölyttymään ja unohtumaan tehden jotain asiaan täysin liittymätöntä työtä, esimerkiksi insinöörinä, joten valitsin palkkatyön ja työttömyyden sijaan elämäntavakseni yrittäjyyden. Tämä tuntui sopivan parhaiten elämäntilanteeseeni ja tähän tavoitteeseen. Yrittäjyyttä pidän siis tällaisena elämäntapavalintana, vähän kuin palkkatyö ja työttömyyskin voivat olla elämäntapavalintoja. Mulla olisi kai ollut mahdollisuus mennä työharjoitteluun johonkin HR-palveluita tarjoavaan yritykseen, mutta HR vaikutti, ja jostain syystä vaikuttaa edelleen, hyvin epäilyttävältä kokonaisuudelta. Pääset tämän epäilyttävyyden juurisyihin paremmin kiinni seuraavan podcast-jakson myötä.

Se, mitä päätin yrittäjyyden kautta tehdä on tällaista työ- ja organisaatiopsykologian konsultoinnin ja data-analytiikan yhdistelmää. Kiteyttäisin tämän kouluttamiseksi, erinäisten viheliäisten työpaikkakysymysten ratkomiseksi, sekä ennen kaikkea organisaatiotoiminnan tutkimus- ja kehitystyöksi. En ollut aiemmin töissäni kokenut tällaisten palveluiden käyttöönottoa kovin kattavaksi, ja mulla on nyt tällaisia taitoja, joten näin tässä olevan itselleni selkeä markkinarako. Olin jo tässä vaiheessa antanut tietyssä määrin ratkaisukeskeistä koulutusta ja palaute on ollut varsin positiivista, josta rohkaistuneena tuona vuoden 2022 keväänä tekemäni alkuselvitystyön jälkeen ilmoitin patentti- ja rekisterihallitukseen yritykseni perustamisesta. Tämä kaikki onnistuu tätä nykyä hyvin netissä, joten ei haitannut lainkaan etten ollut vielä tuona hetkenä ollut Suomessa vaan paketoimassa Alankomaissa vielä viimeiset tentit kuntoon. Tuon kevään ja loppukesän mittaan tein omasta sitten kynästäni ensimmäiset markkinointimateriaalit, eli yritykselle ja aputoiminimille logot, värikartat, typografisen ohjeen ja verkkosivut, ja markkinointi sai näin alkunsa.

Kerroin edellisessä podcast-episodissa erinäisiä tarinoita mun autojen hajoilemisesta, ja täydentääkseni kronologista jatkumoa kerron että tuona vuoden 2022 kesänä kotiin palatessani Suomeen päästään taas tällaisiin autojen hajoamiskuvioihin, liittyen myös yrittäjyyteen. Pääsin puoli vuotta kotinani toimineella Range Roverilla Jämsän Länkipohjaan asti, kunnes moottoritiellä tämä liikkuva asumus alkoi täristää aivan perkeleesti ja pakoputkesta pelmahti valkoinen höyrypilvi. Tällöin oli juhannus, eräitä kesän kuumimmista päivistä, ja tässä autossa öljykierron lauhdutin sekä öljypohja olivat melko lähellä tuolloin erittäin kuumaa mustaa tienpintaa, joka johti moottoriöljyn puutteelliseen jäähtymiseen ja moottorin ylikuumenemiseen. Tällöin kannentiivisteen hajoaminen tai muodomuutos moottorin kannessa päästi korkeapaineisen jäähdytysnesteen sylinterin palotilaan ja höyrystyi tuoksi valkeaksi höyrypilveksi. Lopulta syylliseksi jäähdytysnesteen palotilaan pääsemiseen paljastui moottorin kannen halkeama.

No, mullahan oli ja on edelleen aivan erityinen suhde tähän autoon, ja pidän siitä muutenkin todella paljon. Lisäksi itseäni hävetti todella paljon se, etten osannut korjata aiemmin omistamani retro-Saabin vastaavaa moottorivikaa. Näinpä siinä Länkipohjan moottoritien varressa päätin, etten anna tuolle häpeälle valtaa vaan korjaan Range Roverini moottorivaurion itse. Tämän myös päädyin tekemään. Lopulta hommassa meni vajaa parisen kuukautta, osittain siksi että jouduttiin odottamaan korvaavaa moottorin kantta saapuvaksi. Korjaustyöhön sain erittäin tärkeää apua, esimerkiksi pihapaikan työlle ja silloin tällöin kyydin varaosaliikkeeseen erinäisiä tarpeita varten, ja näistä oon hyvin kiitollinen.

Miten tämä auton hajoaminen nyt sitten on yrittäjyyteen liittyvä asia? Vaikka tein itse ja säästin tekemällä tuon korjastyön omalla ajallani, verotti korjaushankinnat opiskelujen jälkeistä rahapussiani sen verran etten pystynyt, enkä edelleenkään pysty, maksamaan auton maahantuontipaperityötä. Kiitos Suomen autoverolle, jonka piti olla tilapäinen mutta muuttuikin pysyväksi. Näin ollen jäin nyt ilman autoa, joka aiheuttaa merkittävän haitan asiakaskontaktoinnille. Varsin ikävä yhteensattuma, kun tein vielä samaan syssyyn muuttoa omaan kämppääni, jossa tässä autosta olisi ollut todella paljon hyötyä.

Vuosi 2022 oli muutenkin aika poikkeuksellista aikaa aloittaa yritystoiminta, nimittäin syksyn myötä rakennusalan konkurssiaalto alkoi etenemään niin kovaa että rytisi; konkurssit muilla aloilla seurasi sitten perässä. Ne vähäiset kontaktit mitä itselläni oli rakennusalan ajoilta eivät siis muun muassa taloudellisen varovaisuudensa myötä halunneet tai pystyneet investoimaan tarjoamiini kehityspalveluihin. Toisaalta myös ymmärrän sen, että sosiaaliset kontaktit ovat viilenneet ja naamani sumentunut muistista näinä kolmena vuotena kun olin poissa kotoa. Ei siis yllätä että en ole täällä kenenkään tuoreessa muistissa, saatika tulisin ensimmäisenä mieleen kellekään jolla olisi löysää rahaa ostaa Codex Ipsumilta palveluita. Kaikkinensa tähän alkutaipaleelle kerääntyi siis varsin ikävä yhteensattumien suma.

Näiden vallitsevien olosuhteiden lisäksi olen myös törmännyt siihen, että kontaktointiyritykseni sekä pyrkimykseni sosiaaliseen kanssakäyntiin ovat tuottaneet kovin laihoja tuloksia. Tämä tällainen yritystoimintaa haittaava kontaktin puute ja paitsioon jääminen on tietenkin karvas pilleri nieltäväksi. Esimerkiksi olet, arvon kuuntelija, saattanut nähdä valitsemassani sosiaalisessa mediassa, LinkedInissä, tekemääni viestintää. Postailen kaikenlaista tietoturvaan, yhteiskuntaan ja työhön liittyvää, sekä silloin tällöin meemeilen satiirihenkisesti. Näiden aiheiden koen liippaavan tekemääni työ- ja organisaatiopsykologista ja liiketoiminnallista konsultointia, sekä olen muotoillut näihin asioihin kannan ottamisen kuuluvan työhöni, johon myös nähdäkseni valitsemani sosiaalitieteisiin suuntautuneisuus velvoittaa. Nämä tekemäni aloitteet eivät ikävä kyllä ole oikeastaan koskaan johtaneet juuri minkäänlaisiin reaktioihin, samalla kun itse saan nähdä toisten porskuttavan vieressä. Herää tietenkin kysymys: miksi muut, mutta minä en?

Mulla on omat arvaukseni vastaukseksi. Oman mahdollisen osaamattomuuteni lisäksi harkitsen tällaista ilmiötä kuin rapuämpärimentaliteetti, eli crab bucket mentality, joka kuvastaa sitä kuinka kun rapuja laitetaan ämpäriin ja niistä jokin on kiipeämässä ylös, muut ravut vetävät sen takaisin ämpäriin taaten ettei kukaan ravuista pääse pakenemaan, ja myöskin taaten tuon rapuyhteiskunnan lopullisen tuhon. Verraten suomalaisiin olet varmaankin kuullut kaskun siitä, kuinka suomalainen rapuihminen maksaa sata markkaa, jottei naapuri saisi viittä kymppiä. Omalla kohdallani tällainen rapuämpärimentaliteetti voi hyvinkin todistautua sosiaalisena ulosjättämisenä, ja varsin monin eri tavoin. Olenkin ulosjättämistä enemmän tai vähemmän kokenut oikeastaan koko elämäni ajan, paria onnenpilkahdusta lukuunottamatta, joten tämä ei ole kovinkaan uusi tai yllättävä asia.

Sosiaalisen ulosjättämisen lisäksi olen myös työelämäni varrella saanut kokea muita erinäisiä temppuja jotka menevät rapuämpärilokeroon. Esimerkiksi kun olen insinöörityössäni tehnyt työsuoritteita, vaikkapa rakennusteknisiä suunnitelmia, ei niissä asiakkaille lähtiessä ole ollutkaan alla oma nimeni vaan yllättäen jonkun muun, jolloin itselleni kuuluvat ansiot menevät jonkun toisen hyödyksi. Tämä ansioiden kieltäminenkin on eräs rapuihmisten tapa pitää joku siellä ämpärin pohjalla muiden rapujen tallottavana. Tällaisesta toiminnasta tekijä tuskin koskaan joutuu vastuuseen, joten rapuihmiset voivat usein tehdä tätä varsin huoletta. He saavat hyödyt, mutta jättävät hyötyjen luojat ilman ansioita.

Mutta palataan sosiaaliseen ulosjättämiseen. Tällaiselle sosiaalitieteiden tiedekunnasta valmistuneelle viisastelijalle karvas paitsioon jääminen on eräänlainen hapanimelä mahdollisuus tehdä erinäisiä havaintoja ja johtopäätelmiä, jolloin tappio on jokseenkin käännettävissä voitoksi. Aloitetaan tämä voiton kääntäminen vaikka sellaisesta tosielämän esimerkistä, että jos joku vaikutusvaltainen henkilö sosiaalisessa verkostossa kertoo menneensä lomalle ja ihmisen tarvitsevan lepoa, paikalle saapuu parhaillaan satoja selkääntaputtelijoita antamaan sydämiä ja kehuja siitä, että hyvä kun menit pois. Itsehän en jaksa uskoa että saisin yhtäkään peukutusta jos postaisin meneväni lomalle, eli jotenkin mun ja tällaisen sosiaalisen kanssakäymisen välille on rakentunut selkeästi havaittavissa oleva kuilu. Nähtävästi joitain rapuja kannustetaan, kun toiset pudotetaan selän kääntämisellä pois. Näin sivusta katsoen kuitenkin toteaisin, että ei koskaan oltu päästy pois yläasteen takapihalta, jossa muksut kilvastelevat siitä kuka on suosituin. Itsehän tietenkin olen tässä kilvassa nälkäinen altavastaaja.

Jos sinä, arvon kuuntelija, kuitenkin olet tällaisessa edellisen kaltaisessa tai missään muussa selkääntaputtelussa mukana, suurella todennäköisyydellä toimit parasosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Parasosiaalisen vuorovaikutussuhteen voisin lyhyesti kuvailla olevan tällainen melko lailla yksisuuntainen sosiaalinen suhde enemmän tai vähemmän keinotekoiseen hahmoon. Jos oikein mietit asiaa, jokaisen ihmisen sosiaalisen median persoona on karikatyyri, riisuttu pahvikuva siitä mitä sen takana oleva ihminen oikeasti on. Asiaan voi suhtautua ikään kuin siten, että jokainen sosiaalisen median henkilö toimii itsensä haamukirjoittajana, pystyen luomaan itselleen oman julkisen pahvikuvapersoonan. Kun käyt tykkäilemässä jonkun sosiaalisen median persoonan tuotoksia, saamatta vastaavasti vuorovaikutusta tältä rakennetulta pahvikuvalta takaisin, olet parasosiaalisessa vuorovaikutussuhteessa.

No, mitä merkitystä tällaisella asialla on? Vaikka mitä. Parasosiaalisen vuorovaikutuksen kautta erinäiset toimijat pyrkivät muokkaamaan sosiaalisen todellisuuden rakennetta. Tällöin olet niin ikään sosiaalisen vallankäytön kohteena ja manipuloitavana, jolloin huomionosoituksiesi kautta annat sosiaalista vaikutusvaltaa ja voimaa tuolle vastaosapuolelle. Rakennat siis jonkun uskottavuutta ja suosiota, josta hyvin monet erilaiset medioiden toimijat pyrkivät hyötymään, ja tästä ei sinulle tarvitse vastavuoroisesti antaa takaisin mitään.

Ketkä pyrkivät ylläpitämään näitä parasosiaalisia vuorovaikutussuhteita? Tämä ei ole tyhjentävä lista, mutta tällaisiin manipulaattoreihin kuuluvat muun muassa yritysjohtajat, viestinnän asiantuntijat, niin sanotut influencerit, sekä muut julkisuuden henkilöt medioissa, eikä pelkästään sosiaalisessa mediassa. Käsityksesi kustakin mediassa esiintyvästä henkilöstä on tarkasti harkittu, räätälöity pahvikuva, tarkoituksenaan saada juuri sinun huomio, ja saada juuri sinut kuuntelemaan hänen viestejään ja toimimaan näiden viestien mukaisesti. Tämä voi olla pitkällinen väsytysprosessi, joka usein alkaa positiivisen mielikuvan rakentamisesta. Tällainen positiivinen mielikuva edesauttaa sitä, että tottelet viestinantajan viestejä kyseenalaistamatta niitä. Myös silloin, kun ihminen esiintyy esimerkiksi oman tittelinsä kautta, hän laittaa maskin ylleen ja pyrkii harhauttamaan sinua koko todellisuudesta. Tällainen auktoriteettina esiintyminen myös edesauttaa sitä, että tottelet viestinantajan viestejä kyseenalaistamatta niitä.

Positiivisen mielikuvan ja auktoriteetti-imagon kautta ihmiset ja mainostajat pyrkivät myymään sinulle erilaisia käärmeöljyjä ja elämäntapoja. Asiantuntijamaailmassa käärmeöljyhaittojen minimoimiseen on tietty laadittu standardit, mutta kaikki toimialat eivät ole standardoinnin alaisia. Insinööritaustaisena ihmiset hyvin ymmärrän sen, miten standardointiorientoituneisuus voi ohjata ihmistä näkemään maailman hyvin kaavamaisena. Maailman näkeminen kaavamaisena on hyvin reduktionistinen näkökulma sillä maailma on luonnostaan kaaottinen ja mielivaltainen, kun taas kaavamaisuus on, vaikkakin toimivaa, myös keinotekoista ja epäluonnollista. Kaaos kuitenkin mahdollistaa loputtomien mahdollisuuksien löytämisen, kun taas kaavamaisuus oikeastaan implikoi että noiden kaavojen luojat hyödyntävät jo noita kaavamaisuuksia tehokkaammin kuin sinä. Mutta ei tästä sivutangentista nyt sen enempää.

Imagon ja auktoriteetin rakentaminen ovat jo yhteiskuntaan läpitunkeutuneita ja normalisoituneita asioita, joita ihmiset eivät juuri yhtään mieti ja kyseenalaista. Pelikirja oman imagon muokkauksesta ja sen kautta saatavista hyödyistä on ollut olemassa jo vaikka kuinka kauan, ainakin siitä asti kun eräs pahamaineinen diplomaatti ja yhteiskuntatieteilijä Niccolo Machiavelli kirjoitti kirjansa Il Principe. Jos et ole ollut näistä asioista tietoinen niin suosittelen viimeinkin kiinnittämään huomiota siihen kuinka ihmiset pyrkivät käyttämään kaikilla sosiaalisilla vuorovaikutuskentillä erinäisiä sosiaalisia manipulaatiokeinoja, joko tahallisesti tai tahattomasti. Machiavellin aikaan yhdelläkään talonpojalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä käsiksi Macchiavellin pelikirjaan, jolloin he jäivät yksiselitteisesti näiden menetelmien uhreiksi eivätkä koskaan hyödyntäjiksi, mutta nykypäivänä mahdollisuus perehtyä tällaiseen materiaaliin on jokaisella lukutaitoisella, ja jotkut todella näitä mahdollisuuksia myös hyödyntävät.

Kyse ei ole pelkästään Macchiavellin raapusteluista, vaan aiheesta on tuotu maailmaan monia muitakin luomuksia, esimerkiksi Edward Bernaysin toimesta. Bernays kuvaili näitä menetelmiä hyödyntäviä ihmisiä nimikkeellä Public Opinion Agent, tai julkisen mielipiteen asiamies. Nykyaikana termi on muuntunut Communications Specialistiksi eli viestintäasiantuntijaksi. Kyllä, tämä ammattinimikkeen hyväksyttävämmäksi muuttaminen agentista asiantuntijaksi on osa imagomanipulaatioon kuuluvaa harhauttamista.

Uskaltaisin väittää, että osallistuminen tällaisiin manipulaatiohimmeleihin on suuressa osassa sitä, että monet ihmiset kokevat sosiaalisen median käytön henkisesti raskaaksi. Voitaisiin kuitenkin ennen johtopäätösten tekemistä kysyä, onko positiivisen mielikuvan tai imagon rakentaminen jotain, mitä tapahtuu luontaisesti ja jonka ihmiset kokisivat hyväksi. Itsehän väittäisin, että ihmiset ajattelevat omaa imagoaan niin intensiivisesti, että siitä mahdollisesti aiheutuu huomattavaa stressiä ja mielipahaa. Imagon ylläpitämisestä on siis tullut patologista. Jossain päin alitajuntaa ihminen voi myös kokea että on epäsuhtaisessa sosiaalisessa kanssakäymisessä enemmän antajana, ei niinkään saajana, ja kokee täten tilanteen epäreiluksi tai ihminen kokee tulevansa hyväksikäytetyksi. Ja kun tällaista epäsuhtaista sosiaalista vaihdantaa tapahtuu, ihmisten keskinäinen luottamus heikkenee. Ja ilman keskinäistä luottamusta ihmiset menettävät uskonsa tulevansa oikeudenmukaisesti kohdelluksi, jolloin sosiaalinen järjestys alkaa hajoamaan. No, jostain syystä ihmisillä on taipumus ylläpitää uskoaan oikeudenmukaiseksi näkemänsä järjestyksen olemassaoloon, niin ikään hyvän maailman olemassaoloon, joten on täysin ymmärrettävää että manipulaatiojärjestelyihin osallistuminen voi olla henkisesti kuluttavaa. Muistatko, arvon kuuntelija, kun kerroin ekassa podcast-jaksossa taktisista helveteistä? Imagohimmelit ja parasosiaaliset vuorovaikutussuhteethan tuntuisivat myös olevan tällaisia taktisia helvettejä.

No, nyt kun ilmiöt ja niiden haitalliset seuraamukset on esitelty, olisi myös hyvä esitellä ratkaisu. Mikäli et halua tulla manipuloiduksi ja antaa huomiota ja valtaa niille ihmisille joille huomio ja valta jo keskittyvät, samalla saaden näitä asioita itse vähemmän takaisin ja jääden roikkumaan heidän naruistaan, suosittelen vaikka poistamaan sosiaalisen median tilit, heittämään telkkarin roskiin ja lähtemään biitsille nauttimaan auringosta. Sosiaalinen media ja televisio ovat välineitä, joilla julkisen mielipiteen asiamiehet, imagomanipuloijat ja mainostajat pyrkivät saamaan näppinsä kiinni sinuun, ja niin he myös monesti onnistuneesti tekevätkin.

Henkilökohtaisesti yritän minimoida omaa haitallista vaikutustani pyrkimällä lisäämään ihmisten tietoisuutta tällaisten sosiaalisten vaihdantasuhteiden olemassaolosta, sekä korostan mun sosiaalisen median persoonan olevan tietynlainen karikatyyri. Ainoa vaihtoehto sille, etten tällä omalla määritelmälläni olisi pahvikuvamainen karikatyyri olisi mahdollistaa sinulle, arvon kuuntelija, itsestäni täydellisen tiedon järjestelmä, ja siihen nyt ei vaan ole aikaa taikka mahdollisuutta. Valitsisin oikein mielelläni poistuvani kaikista sosiaalisista medioista ja katoavani metsään, mutta se nyt vaan vaikuttaa aika epäilyttävältä mahdollisille asiakkailleni jos musta ei ole yrittäjänä mitään jälkiä. Ongelmani on siis yhtä aikaa koittaa onnistua elämään arvojeni mukaista elämää ja saada jotenkin leipää pöytään, ja tämä nyt vaan on paras tapa minkä oon toistaiseksi keksinyt. On toki mahdollista, että moni muukin näkee sosiaalisen median läsnäolon haitalliseksi tai tarpeettomaksi, mutta kuitenkin tekee sen vaikuttaakseen sosiaalisesti hyväksyttävämmältä.

Jees. Myönnän kyllä kohtaamaani kommunikoinnin vastavuoroisuuden puutteeseen liittyen sen, että mulla on kommunikaatiotapa joka on hyvin kaukana valitsemani sosiaalisen median LinkedInin korporaatiokommunikaatiokuplasta. Ja tietenkin mitä kauempana kommunikaatiotavat ovat toisistaan, sitä hankalampaa keskinäinen kommunikaatio on. Kirjoittelen ja puhun asioista kuten tietoturvaongelmat, työperäinen ihmiskauppa ja työntekijöihin kohdistuva kaltoinkohtelu, sekä kritisoin sotateollisuutta, ja on sellainen kutina että puheenaiheina nämä ovat kohtuullisen isoja tabuja.

Näiden tabujen luota löytyy kuitenkin jotain mitä et ehkä ole vielä huomannut ajatella: LinkedInin tykkäysjärjestelmällä voi reagoida sisältöön ainoastaan positiivisilla tavoilla, joka aiheuttaa kriittisten ajatusten itsesensuuria. Näillä eväillä on mahdotonta rehellisesti reagoida sisältöön jonka kokee olevan negatiivinen, mutta silti tärkeä, ja tämä reaktiomahdollisuuden puute rajoittaa rankasti tämänkaltaisen sisällön näkyvyyttä. Kuvittele vaikka itse miltä näyttää jos peukullasi osoitat tykkääväsi työperäisestä ihmiskaupasta. Tämä on epäjohdonmukaista, ja tämän johdosta olet vähemmän taipuvainen antamaan tykkäyksen tällaiselle sisällölle. Tämä tietenkin johtaa siihen, että tällaiset kannanotot jäävät ilman näkyvyyttä ja täten muiltakin kuulematta, ja kas, on luotu positiivisen pöhinän kommunikaatiokupla, jossa kriittisiä ajatuksia ei koeta hyväksyttäviksi. Näin ollen mun valitseman sosiaalisen median alustan johdosta koen kommunikaatioetäisyyttä, mutta koen tosiaan kannan ottamisen tällaisiin asioihin kuuluvan mun valitsemaan ammattipiiriin, ja olisi toisaalta järjetöntä väittää etteikö LinkedIn olisi työ- ja organisaatioaiheinen sosiaalinen media.

Saisin siis todennäköisesti jonkin verran enemmän tykkäysvetoista näkyvyyttä mikäli kirjoittelisin samoista sosiaalisessa kuplassa esihyväksytyistä aiheista kuin muutkin. Miksi ammun itseäni jalkaan? No, asia on sillä lailla, että kun aloitin tällaisen vapaan kommunikaatiotavan harjoittamisen ensinnäkin päättelin jo päätyneeni tilanteeseen, jossa mulla ei ollut mitään menetettävää. Hyvin harva edes reagoi mun olemassaoloon. Toisekseen uskon sananvapauteen, ja siihen ei ihan hirveän hyvin istu itsesensuuri; tästä on jotakuinkin tulkittavissa että mua kiinnostaa yritystoiminnassa ihmisoikeuksien mukaiset arvot, kenties jopa enemmän kuin voiton tavoittelu. Osaltaan siis huutelen näistä asioista saadakseni ihmiset miettimään omia käsityksiään sananvapaudesta, onnistuen siinä tai sitten en.

Pohjalta löytyy myös sellainen ajatus, että kun ketään ei kiinnosta ja elän tällaisessa sosiaalisessa tyhjiössä, niin sillä ei nähtävästi myöskään ole mitään merkitystä suuntaan tai toiseen miten toimin. Tämän voi siis kääntää myös siten, että voin myös tehdä tai olla tekemättä ihan täysin mitä itse haluan, päätyen samaan lopputulokseen. Miksi siis valitsisin itselleni konservatiivisen kommunikointitavan, kun olen jo huomannut että sillä ei saanut mitään aikaan, ja vapaampi kommunikaatiotapa on vaan hauskempaa ja enemmän omien arvojeni mukainen? Jos olisin puhtaasti tykkäysnappidopamiinin perässä pärisevä hamsteri niin ehkä tekisin asioita toisella tavalla. Mutta kun en ole. Tykkäyksien perässä juoksemisen näen olevan kovin mitätön asia.

Tietenkin varmastikin suurimpia syitä miksi ihmiset LinkedInissä ajautuu sosiaaliseen kuplautumiseen ja alistuu itsesensuuriin on se, että he pelkäävät imagonsa ja mahdollisesti jopa työllistymisensä ja tulevaisuutensa puolesta. Eli ovat huolissaan oman sosiaalisen todellisuutensa rakentumisesta. Varmaan ihan aiheellinen pelko, etenkin Suomessa missä piirit ovat pienet, mutta sinun, arvoisa kuuntelija, kannattaisi nyt miettiä että ootko laskenut sananvapauden menettämisen omaan palkkaasi. Itse ainakin oon kokenut itseni vapaammaksi ja paljon vähemmän ahdistuneeksi sen jälkeen kun aloin harjoittamaan avoimempaa ajatusten tuulettamista, enkä ole ihan halvalla vaihtamassa tätä pois. Saat tietysti tehdä tässä asiassa omat valintasi.

No, parasosiaalinen vuorovaikutus ja imagoseikat tuskin ovat ainoita syitä paitsioon jäämiselleni. Suurempi syy lienee juuri äsken mainittu sosiaalinen kuplautuminen. Pienet piirit. Eikä pelkästään pienet piirit, vaan tarkemminkin nepotismi. Nepotismi on termi sille, kuinka taloudelliset ja sosiaaliset mahdollisuudet ja muut sisäpiirietuisuudet painottuu rajattuihin edunsaajajoukkoihin, jotka voivat olla esimerkiksi oma perhe tai ystävät. Tämä on toki ihmisille hyvin luonnollista. Mutta relevantimmin tätä argumenttia kohtaan on tietenkin sanottava, että nepotismi on myös niin sanottujen hyvävelikerhojen takana oleva voima. Hyvävelikerhothan ovat määritelmällisesti sisäpiiri-edunsaajajoukkoja, joiden sisällä jaetaan taloudellisia ja sosiaalisia mahdollisuuksia ja etuisuuksia. Ironisesti, myös hyvävelikerhojen kritisoijat usein syyllistyvät jonkintasoiseen nepotismiin keskittäessään mahdollisuuksia omiin joukkoihinsa, mutta jätetään saivartelu toistaiseksi sikseen.

Oma persekipuni nepotismin suhteen tietenkin liittyy siihen, että sosiaalisen ulkopuolisuuteni johdosta en kuulu mihinkään erityiseen mahdollisuuksista ja eduista nauttivaan joukkoon, vaan taipumukseni on tosiaan tulla jätetyksi ulkopuolelle. Liberalistis-kapitalistisen ideaalin mukaan jokaisella meistä pitäisi olla mahdollisuus saavuttaa menestystä kunhan vaan tarpeeksi potkii itseään eteenpäin, mutta tämä kaunis ajatus ei vaan todellisuudessa toteudu. Kysymys on paljon enemmän, tai oikeastaan yksinomaan siitä, että sattuuko tuntemaan jonkun, jolla on rahaa ja joka haluaa antaa sitä rahaansa sinulle. Ja siis sattuu, altistuminen tällaisille piireille ei ole taattua. Voit toki kertoa mulle miten päästä rahakkaisiin piireihin, mutta uskonpa että esittämäsi menetelmä vaatii paljon aikaa ja resursseja. Näitä kahta asiaa kaikilla ei vaan ole, ja niitä on oltava, sillä nämä sisäpiiri-edunsaajajoukot hyvin tiedostavat sen, että rahaa ja valtaa ei tule luovuttaa sisäpiiristä pois, vaan rahaa täytyy pitkäaikaisesti haalia sisäpiiriin lisää. Tietenkin sisäpiiripääsylippuun parhaiten näppinsä saa kiinni siten, että näyttää rahan ja vallan jo valmiiksi kerääntyvän itselle. Tai sitten vaan perii sen toiselta sisäpiiriläiseltä perhesuhteiden voimalla.

Näin ollen liberalistisen kapitalismin puolestapuhujilla on vaikeuksia argumentoida sen puolesta että kaikilla olisi tasavertaiset mahdollisuudet menestykseen. Mahdollisuudet hyötyä nepotismista painottuvat niille, joilla on jo muutenkin resursseja tai ovat jonkin satunnaisen tapahtuman, kuten johonkin perheeseen syntymisen, johdosta päässeet sisäpiiriin käsiksi. Tämä tietenkin täysimääräisesti pätee ainoastaan mikäli menestyksen määritelmä pystytään pelkistämään mahdollisuuksiin kuluttaa ja edetä sosiaalisella tikapuulla. Menestys kapitalistisessa yhteiskunnassa ymmärretään melko poikkeuksetta tällaiseksi kuluttamiskyvykkyydeksi tai kuuluvuudeksi johonkin eduista nauttivaan joukkoon; esimerkiksi perhearvot, omaisista huolehtiminen ja itsensä sivistäminen on kulutusyhteiskunnassa onnistuneesti alennettu lähinnä sivumaininnoiksi, joista kapitalistit silloin tällöin kaivelevat hyvesignalointipisteitä. Nyt kun kirjoitin tämän realisaation tähän, menestyksen tavoittelu kyllä muuttui itselleni aika vähäpätöiseksi asiaksi, ja näen miksi ihmiset ovat niin onnettomia jahdatessaan niinkin onttoja asioita kuin kuluttamiskyky ja status. Itsekin olen kokenut alakuloisuutta tehdessäni näin.

Meillä on täällä Suomessakin eräitä nepotismista nauttivia ihmisiä, jotka vetoaa heikompaan ja parempaan ainekseen, perustellen ansaitsevansa menestyksensä ja statuksensa tällaisen jaon kautta. Aivan kuten kuninkaalliset ja keisaritkin aikanaan perusteli oikeutensa valtakuntien johtoon, heillä vaan oli jotain tuulesta temmattua ja taianomaista mitä muilla ei ollut, ja tämä oli jumalan mandaatti valtakunnan johtamiseen. Nämä näkökannat kuitenkin unohtavat vaikkapa sen, että lukemattomat menestyneet yritykset ja valtakunnat ovat perillisiensä maan rakoon ajamia. Nykypäivänä useita jäljelle jääneitä yrityksiä tekohengitetään erinäisin yritystukitoimin, eivätkä ne näin ollen pysty itsenäisesti selviämään ja läpäisemään perustavanlaatuista markkinoilla olemassaoloehtoaan, eli kannattavuutta. Tällaisesta ei tietenkään koskaan hiiskuta firmojen johdossa, vaan bonarien määrä jatkaa kasvamistaan olosuhteista huolimatta, ja tästä pyritään ihmisiä harhauttamaan potkimalla erinäisiä syntipukkeja päähän. Yleisimmin päähän potkiminen kohdistuu vähäosaisiin, sillä vähäosaisilla on pienemmät resurssit taistella vastaan, ja tämä tietenkin vaikuttaa hiukan tällaiselta pelkurimaiselta koulukiusaamiselta. Jos vähäosaiset sitten pyrkivätkin puolustautumaan vaikkapa osoittamalla mieltään, pyritään heidät pudottamaan rapuämpärin pohjalle leimaamalla heidät esimerkiksi laiskoiksi tai jonkinlaisiksi hörhöiksi. Moinen leimaaminen ja haukkuminen on toki primitiivisyydessään ja lyhytnäköisyydessään ymmärrettävää, sillä jopa kolmevuotiaskin pystyy julistamaan muut tyhmiksi.

Loppukaneettina, edellämainitun vuoksi näkisin ettei periytyvyydellä ole aivan hirveästi tekemistä saavutusten ja meriittien kanssa. Meriitit eivät periydy. Meriitit on ansaittava itse. Ja mitä enemmän muiden saavutukset kannattelevat yksilön meriittejä, sitä vähemmän ne ovat itse ansaittuja. Ikävä kyllä usein sellaiset ihmiset, jotka nepotismista hyötyvät ja edunsaajajoukkoihin kuuluvat, vähättelevät elämänsä varrella saamaansa tukea ja mahdollisuuksia, joita ovat mahdollisesti vastaannottaneet ihan lapsuudestaan asti. Lienee ihmiselle luontaista tulkita oman menestyksensä olleen yksinomaan hänen henkilökohtainen saavutuksensa, sen sijaan että myöntäisi ettei näitä saavutuksia koskaan olisi edes ollut ilman muiden ihmisten panostusta. Kysyttäessä muiden osallisuudesta menestyneisyyteensä sisäpiirien edunnauttijat kyllä osaavat hiljentää ja sivuuttaa moiset utelut, sillä näihin uteluihin rehellisesti ja tyhjentävästi vastaaminenhan laittaisi heidät kiusalliseen tilanteeseen. Ja kas, näin ollaan luotu ilmapiiri, jossa harvoin kukaan ajattelee sitä, että joidenkin erittäin hyvin toimeentulevien pöhisijöiden meriitit rajoittuvat lähinnä eräänlaiseen esoteeriseen pavunlaskemiseen ja siihen, että he osaavat pukea puvun päälleen ilman äidin apua. Mielivaltainen papujen siirtäminen kupista toiseen lieneekin ainoita asioita mikä näitä ihmisiä tyydyttää, sillä ovathan he hyödyttömiä tekemään mitään muuta. Tuskin osaavat soittaa taksiakaan itselleen, vaan joutuvat kutsumaan avustajan hätiin.

Jees. Yrittäjyys. Yritys. Yrityksen tulee tuottaa jotain. Mitenkäs nämä mun yrityksen palvelutuotteet? Onko mahdollista, että kokemani ulosjättäminen olisi voinut johtua mun tuottaman tutkimus- ja kehityspalvelun huonolaatuisuudesta, niin ettei kukaan haluaisi tulla siihen liitetyksi? Tätä on varsin vaikea arvioida, sillä parhaista kontaktointiyrityksistänikään huolimatta en ole juuri päässyt avaamaan keskusteluita asiakkaiden kanssa, joten en ole myöskään saanut palvelutuotteestani paljoakaan palautetta.

Kuitenkin, niinä parina kertana kun olen päässyt muille potentiaalisille asiakkaille esittäytymään olen kerännyt merkittävää positiivista vastakaikua. Esimerkkinä osallistuin Jyväskylän Yritystehtaan järjestämään rahoitusvalmennukseen, jossa oma pitch deckini keräsi eniten kehuja koko ryhmästä. Tähän valmennukseen osallistui itseni lisäksi muun muassa pitkäaikainen puuteollisuusyrittäjä, lastenhoitoa avustavaa laitetta kehittävä tekijä ja tietotekniikkaa apuna käyttävä personal trainer -startup.

Ongelma tässä vaan oli, että Jyväskylän Yritystehtaan rahoituspaneelisäännöt sulki mut ulos saamasta rahoitusta, sillä yrityksessä on oltava vähintään kaksi täysiaikaisesti toimivaa henkilöä. Itsehän toimin yksin. Jyväskylän Yritystehdas tukee myös paikallisia startup-yrityksiä erilaisin palveluin, mutta ei mua, koska mulla ei ole varaa näihin palveluihin. Kävi myös ilmi, että mulla olisi mahdollisuus erinäisiin yrittäjyysetuihin ja rahoitukseen jos olisin Jyväskylän yliopiston tai Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelija tai henkilökuntaa. Olinhan aikoinani Jyväskylän Ammattikorkeakoulun oppilas, mutta ei varmaan olisi pitänyt koskaan valmistua, nimittäin tästä valmistumisesta on nyt mulle aktiivisesti haittaa kun menetin nuo kasvumahdollisuudet.

No, mitä sitten? Tämä rahoituksen ja tuen epäsuhtainen jakautuminen korottaa noiden muiden aloittelevien yritysten mahdollisuuksia tehdä esimerkiksi markkinointia ja rakentaa legitimiteettiään, joka on heille epätasa-arvoinen aloittelevaa toimintaa tukeva kulmakivi. Heille on annettu tikkaiden alapäähän poikkipuita, joidenka vuoksi heidän ei tarvitse hypätä pystyäkseen kiipeämään, mutta mun tarvitsee hyppiä, ja sehän se näyttääkin sitten hauskalta. Ei kai tähän voi suhtautua muuten kuin huumorilla, muutenhan kuppi menee nurin vielä pahemmin kuin se menee nyt. Ei kuitenkaan pystytä kieltämään sitä, että tällaisella sääntelyllä on annettu muille epäsuhtaista kilpailuetua ja on estetty Alankomaista tuomani tiedon siirtymistä Suomeen.

Mitä sitten olisi tapahtunut jos yrittäjyyteni kautta menestystä ja rahaa olisikin alkanut tulemaan tänä kuluneena vuonna? Olin tuossa yrityksen aloittamisen aikoihin jo havainnut että yliopistoon astuessani oppimiseni ei todennäköisesti lopu koko loppuelämänäni, ja sehän sopii mulle varsin hyvin, joten yrityksen tuloja olisin käyttänyt osaamiseni kehittämiseen. Osakeyhtiön verotusjärjestelyissä on sellainen hienous, että koulutuksen ja tiedonhankinnan kustannuksia on mahdollista laittaa yrityksen kustannuksiksi, jolloin pystyisin saamaan huomattavia veroetuja. Jos koulutuskustannukset lähtee suoraan yrityksen tililtä ei tarvitse myöskään pulittaa välissä ansiotuloveroja. Ostaisin myös mielelläni ammattikirjallisuutta ja tekisin tätä työtä toisen osaavan kollegan kanssa, mutta tätä nyt ei ole vielä päässyt tapahtumaan.

Olisiko yrittäjyydessä vielä jotain minkä voisin kiteyttää jonkinlaiseksi ydinopetukseksi? Nämä kokemani sosiaaliset haasteet ovat selkeästi olleet suurin riippakivi tuohirepussa, sillä latelinhan pitkän tilityksen asiasta, ja nähdäkseni näihin haasteisiin liittyy oleellisesti sellainen asia kuin viestintä. Viestinnästä olen oppinut aivan valtavasti asioita, ja viestinnän harjaantuminen tapahtuu selkästi parhaiten kun sitä alkaa tekemään. Yrittäjänä todella joutuu miettimään ja tekemään viestintää, viestinnässä on valtavasti erinäisiä nyansseja, ja yrittäjänä viestintä on jatkuvasti läsnä. Taputtelen nyt itseäni selkään siitä, että olen saanut paljon positiivista palautetta yhdestä näistä mun pääasiallisista viestintäkanavista, eli tästä podcastista; myös yrityksen kotisivut ovat ilmeisesti onnistuneet viestintätehtävässään hyvin, sillä nekin ovat keränneet yksinomaan positiivisia kommentteja. Kiitoksia kaikille, jotka ovat olleet mukana tämän tukemisessa, kommentoiden ja antaen ajatuksia. Mutta kuten monissa muissakin asioissa, myös viestinnässä tulee hutilyöntejä, ja siperia opettaa.

En myöskään ole täysin epäonnistunut omassa LinkedIn-viestinnässäni, vaikka aiemmasta tilityksestäni voisi niin päätellä, vaan olen huomannut erään mielenkiintoisen ilmiön. Muutaman esiinnostoni kohdalla olen nähnyt muiden ihmisten kopioivan ajatuksiani ja saavan sillä hyvinkin runsaasti enemmän huomiota, tietenkin tekemättä minkäänlaisia lähdeviittauksia. Tämä lienee varsin riittävä osoitus siitä, etteivät ajatukseni ole olleet huonoja, vaan oma sosiaalinen todellisuuteni on vain rakentunut eri tavoin kuin heillä. Itselleni aiheuttaa kuitenkin erittäin suurta mielihyvää nähdä, kuinka jotkut ovat älyllisiä eunukkeja eivätkä pysty omaan luomistyöhön, vaan heidän on ratsastettava muiden hartioilla, samalla harjaten jalanjälkiään perässään kuin varkaat.

No, tekisinkö yrittäjyydessä jotain toisin? Kyllä. Olen tullut johtopäätökseen, että ihmiset yleensä ovat taipuvaisempia hankkimaan tuotteita tai palveluita, jotka on selkeästi rajattu ja helposti käyttöönotettavissa. Edellisessä podcast-jaksossa kerroin laatimastani monimutkaisesta henkilöstömittarityökalusta joka on moniregressioanalyysein yhdistettävissä yrityksen taloustietoihin; vaikka tämä työkalu on hieno ja tappiinsa viritetty, on sen käyttöönotto työlästä. Tämä on päinvastainen tuote verrattuna sellaiseen, jonka voi vain ostaa kaupan hyllystä ja ottaa heti käyttöön. Yritysjohdolla ei vaan yksinkertaisesti näyttäisi olevan aikaa ja halua yrittää selvittää että mitä tämä on ja mitä tällä työkalulla on saavutettavissa. Tämä on myös täysin ymmärrettävää siltä kantilta nähden että kaikilla ei ole tilastotieteen osaamista, joka oleellisesti on tämän kokonaisuuden hahmottamisen ytimessä. Viimeisenä kompastuskivenä tämä hieno menettelyni ei suoraan johda vaikkapa tuotantomäärän lisäämiseen, vaan sillä pyritään hahmottamaan keskeisiä tekijöitä erinäisten työ- ja organisaatioilmiöiden takana, jolloin niihin pystytään vaikuttamaan paremmin. Tätä juurikin kutsuisin tutkimukseksi ja kehitykseksi. Mainittakoon vielä loppuun että tämän mun menettelyn hienous onkin oikeastaan se, että se tuottaa dataa, jota pystytään monipuolisesti ristiinkytkemään muuhun tietoon.

Pystynkö suosittelemaan yrittäjyyttä kenellekään muulle? No, yrittäjyys on täysin kiinni ihmisestä itsestään. Palkkatyössä sinulle, arvon kuuntelija, on asetettu tietyt raamit, tietty laatikko, johon kun mukaudut kaikki on hyvin. Tämän laatikon mukaisien tehtävien suorittaminen ei varmaan juurikaan edellytä erinomaisen kehittyneitä sosiaalisia tai luovia taitoja, sinut on todennäköisesti koulutettu suorittamaan asioita tietyllä protokollalla, ja kaikki on hyvin kunhan osoitetut tehtävät on suoritettu. Sen sijaan yrittäjyydessä raameja ei ole, tai lähinnä rajat ovat ne, jotka hyväksyt itsellesi. Toki on hyvä toimia lainmukaisesti, mutta palkkatyön tapauksessa tila on sinulle jo valmiiksi raivattu ja määritelty, yrittäjän on luotava kokonaan se tila itse ja kammettava itsensä olemassaoloon. Ilman luovuutta, rohkeutta ja itsepintaisuutta yrittäjyydestä ei selviä, joskin asiat on tehtävä mahdollisimman vähän astuen muiden varpaille. Yritysmaailmassa on myöskin pienet piirit, yrittäjät keskustelevat keskenään, ja yritysmaailmassa vallitsee varsin herkkä balanssi. Jos aiheutat jollekulle mielipahaa, olet jo hävinnyt erän, mutta mahdollisesti et vielä koko peliä. On oikeastaan varsin yllättävää, kuinka suuria sosiaalisia taitoja yrittäjyydessä hyvin menestyminen vaatiikin.

Kuitenkin, joskus pieni tökkäys johonkin suuntaan voi saada mielenkiintoisia asioita aikaiseksi. Yrittäjänä sinun on asetuttava aktiiviseksi toimijaksi. Ainoastaan pelkurit yksinomaan puolustautuvat, eivät koskaan hyökkää, jonka vuoksi pelkurit lopulta ajautuvat ahtaalle ja kohtaavat tappion. Suhtaudu asiaan suurena strategiapelinä. Joudut liikuttamaan nappulaasi ennen kuin muut nappulat syrjäyttävät sinut laudalta. Ennakoi laudalla tapahtuvat liikkeet. Älä anna minkään liikkeen tulla yllätyksenä, vaan suunnittele ja valmistaudu. Valmistaudu voittoon, mutta valmistaudu myös tappioon. Voi olla, että strategiapelissä häviäminen voi käydä sinulle kalliiksi, mutta häviämisenkin hinta on vain kiinni siitä, miten valmistaudut ottamaan häviön vastaan. Ymmärrät tätä paremmin sitten kun aloitat liiketoimintasi. Monien asioiden kanssa yhtä aikaa diilaaminen voi käydä voimille, etenkin jos olet yksin. Tämä kuitenkin helpottaa rutinoitumisen myötä. Joka tapauksessa, pääsitpä tässä strategiapelissä pisteille tai sitten et, yrittäjyyteen ryhtyminen antaa ihmiselle jotain hyvin ainutlaatuista: tulet oppimaan itsestäsi ja maailmasta erittäin paljon uusia asioita, ja nämä oppitunnit ovat enemmän kuin kullan arvoisia.

Jees. Palataan vielä hetkeksi siihen, kuinka sanoin aiemmin etten ole kokenut työ- ja organisaatiopsykologisten palveluiden käyttöönottoa kovinkaan kattavaksi tai laadukkaaksi, ja siksi koen tässä olevan markkinaraon. On myös olemassa täysi mahdollisuus sille, että tällaisia kehityspalveluita ei edes haluta otettavan käyttöön. Että johtajat eivät tunnusta sitä, että työolosuhteita voitaisiin parantaa, tai konkreettisemmin, johtajat eivät halua myöntää sitä että he eivät tiedä mitä tehdä asioita parantaakseen, tai että heillä ei ole aikaa asioiden selvittämiseen. Tämähän olisi oman johtajuuden heikkouden tunnustamista, joka varmasti käy johtajatyyppisen ihmisen egon päälle. Näin ollen auktoriteettivammaisuuden vuoksi asioihin ei osata eikä haluta pyytää apua. On vain helpompi sanoa ‘näin ollaan tehty aina ennenkin’, ja sitten ihmetellään miksi Suomen talous kyykkää. Tällöin on tietysti taas paljon helpompaa potkia heikoimpia päähän kuin myöntää että oma johtaminen ja hymypuheet eivät riittäneetkään.

No, mennäkseni asiassa pidemmälle ja hälventääkseni tätä talouskyykkäämisen ihmettelyä, tässä muutama ajatus: ketään ei saada kiinnostumaan työstä sillä maailma on ajanut meistä ohi johtajien muutoskyvyttömyyden vuoksi, eikä palkkaakaan enää voida juuri maksaa koska kannattavuus on kadonnut jälkeenjääneisyyden myötä. Juu, onhan meillä täällä muutama kaveri, jotka tekevät laboratoriossa pienellä volyymilla kierrätyspahviin verrattavia kuitulaatikoita ja askartelevat aivan helvetin kalliita koristekasviseiniä, mutta tämä ei ole nostanut, eikä tule nostamaan meitä suosta. Kukaan ei ole tietenkään kertaakaan kysynyt olisivatko nämä teknologiat jo olleet maailmalla olemassa, ja mitä olisi täällä kannattavaa tehdä omasta takaa sen sijaan että koitetaan peesata kalliilla.

Suurteollisuus itsessään on syvissä ongelmissa, ainoa tapa pärjätä kilpailussa on nähtävästi ylityöllistää ihmiset mahdollisimman halvalla ja laittaa jengi burnoutin kautta kortistoon, jolloin ollaan saatu luotua uusi alkoholistien ja rikkinäisten perheiden sukupolvi. Jos tätä halpatyötavoitetta epäilet, mietipä hetki miksi teollisuudessa ajetaan kovalla sykkeellä paikallista sopimista työehtosopimusten ohi. Kuulin että teollisuuden sivujuonne, informaatioteknologia-ala, on suuressa nosteessa, mutta itse olen ymmärtänyt keskeisimpien IT-hankkeiden pyörivän lähinnä rahan kusettamisessa julkisilta tahoilta. Tästä vaikkapa esimerkkinä saatiinhan me tosi toimiva palkanmaksujärjestelmä tuonne pääkaupunkiseudulle. Tämä maa on myös täynnä pienempiä kusetuksia, jotka eivät koskaan ylitä uutiskynnystä.

Tarvittaisiin siis oikeaa innovaatiovoimaa, mutta mistä sitä saataisiin? Suomessa tapahtuu vain murto-osa maailmanlaajuisesta sosiaalisesta ja teknologisesta kehitystyöstä, mutta kiusallisesti Suomi ei vaan vastaanota ulkomailta tulevaa tietoa. Ulkomaisia asiantuntijoita ei saada kotiutettua, heitä ei oteta täällä duuniin ja meillä on Suomessa muutenkin yksi Euroopan alhaisimmista palkkatasoista. On täyttä fantasiaa, että tänne saataisiin esimerkiksi Saksalaisia tai Norjalaisia asiantuntijoita töihin, joka myös vahvistaisi yhteistyösuhteita näihin maihin. Täysin ulkomailla opiskelleen maahanmuuttajan opiskelukustannukset on Suomalaiselle veronmaksajalle muutenkin nolla euroa, joten herää kysymys miksi jatkamme tappiollista toimintaa käännyttämällä ulkomaisia asiantuntijoita pois. Ei ole millään lailla myöskään ihme että Suomi on monelle pelkkä opiskeluvälietappi jonka jälkeen he loikkaavat täältä muualle. Näillä eväillä Suomi on kymmenen vuoden sisään halpatyökehitysmaa, ja jätkät, silloin ollaan jo kauan sitten hävitty tää peli.

No, yritetään paikallisilla työpaikoilla sentään jotain tehdä. Nimittäin porukkaa koitetaan sumuttaa. Asioiden ratkaisemisen korvikkeena tarjotaan silmien sulkemista ja suun suppuun laittamista erinäisin työmoraalitekosyin. Työntekijöitä harhautetaan myös erinäisillä halvoilla sirkustempuilla, kuten lautapelien, bilispöydän tai kaljakaapin hankkimisella yhteistiloihin, tai tyky-päivillä, joissa puristetaan jotain vempelettä ja mitataan verenpaine. Heti kun asiaa mietit edes hetkenkin, ymmärrät, että lelut, päihteet tai kiusallinen hikitreeni eivät tee mitään pohjimmaisten haasteiden ratkaisemiseksi. Ne ovat vain päälle liimattava laastari. Voit tietenkin sanoa että nämä ovat parempi kuin ei mitään, mutta tällöin vain myönnät tulleesi huijatuksi.

Tämän podcast-jakson loppu häämöttää, ja palaan vielä aiemmassa jaksossa esittämääni väitteeseen siitä, että vastuullisuuden toitottaminen tapahtuu siksi, että sillä on tehtävissä rahaa. Tämä on siis nähtävästi tapahtunut osaltaan sen vuoksi, että nämä vastuullisuutta esiintuovat yritykset olisivat houkuttelevampia sijoituskohteita, nähdäänhän vastuullisuus nousevana arvona. Ikävä kyllä, viimeisimpien tutkimusten mukaan nämä ESG-arvotetut yritykset eivät ole suoriutuneet tavoitteissaan yhtään sen paremmin kuin vastuullisuusarvotukseen sitoutumattomat verrokkiyritykset. Joissain ESG-leimallisissa yrityksissä päästöt ovat tosiasiassa jopa kasvaneet. Johtopäätöksenä on siis sanottava että vastuullisuusvaahtoamisessa on ollut kyse ainoastaan imagomanipulaatiosta ja sijoittajien vedättämisestä, käytännön vastuullisuustoimien loistaessa poissaolollaan. Tämä on siis lakiteknisesti petos, tai siis olisi, ellei koko järjestely olisi kuin yksi iso porsaanreikä. Tuntuu hyvältä olla oikeassa, mutta tämän katarsiksen ei pitäisi tulla ympäristö- ja sosiaalikatastrofin kustannuksella. Linkkejä näihin ESG-tutkimuksista kertoviin artikkeleihin on alla.

Viimeiseksi vielä hieman ajankohtaisista henkilökohtaisista asioista. Hain tuossa Jyväskylän Yliopistoon opiskelemaan Kognitiotieteen maisteriohjelmaa ja sinne myös sitten pääsin. Tämä urakka alkaakin tässä viikon päästä. En ihan hirveästi juhli ja huutele asiasta, kenties ylläpitääkseni pientä yksityisyyttä, tai sitten vaan pidän tätä odotettavana seuraamuksena elämäni varrella keräämistäni tiedoista ja taidoista, eli asiassa ei nyt vaan ole mulle mitään ihmeellistä. Tämä on kuitenkin erittäin positiivista, nimittäin olen kovasti kaivannut takaisin akateemisen kirjoittamisen ja tutkimusmenetelmien pariin. Kognitiotieteen maisteriopinnot tuottaa informaatioteknologian tiedekunta, joten saan mielenkiinnolla nähdä miten akateeminen kirjoittaminen eroaa Jyväskylän IT:n ja Nijmegenin sosiaalitieteiden välillä. Mutta en usko että akatemian norsunluutorniin linnoittautuminen on oikea ratkaisu, kuten niin moni muu yliopistomaailmassa tekee. Haluan että on olemassa silta akatemiasta muuhun maailmaan. Siksi teen esimerkiksi viestintää sosiaalisen median ja tämän podcastin kautta hieman löysemmin rantein, jotta se on helpommin lähestyttävää.

Olisin mielelläni rahoittanut opiskeluni kustantamalla sen yrittäjyyden ja palkkatyön ansioilla, mutta kukaan ei ole tänä reiluna edeltävänä vuotena kokenut taitojani sen verran arvokkaina että niistä olisi ollut tarpeeksi houkuttelevaa mitään maksaa. Myös ensimmäisessä podcast-jaksossa mainitsemani kymmenien työhakemusten pinkka on kasvanut, ilman muita lopputuloksia kuin turhautuminen. Johtopäätöksenä joudun siis vielä kehittämään osaamistani ollakseni haluttu työmarkkinoilla, ja opiskelu jatkuu valtion tukemana toimeentulotuen muodossa. Joudutte siis verojen kautta silti maksamaan elämiseni, saamatta tällä välin itseltäni mitään takaisin. Oli hyvin nöyryyttävää ja katkeruutta herättävää kokea etteivät tarjoamani tiedot ja taidot olleet kellekään minkään arvoisia, ja katkeruuteni johdosta jatkan siis mielelläni veropiikkinä olemista muiden lihassa. Veropiikkini koko siellä lihassasi myös kasvannee lähitulevaisuudessa, sillä mun on kenties mahdollista saada aiemmin mainitsemaani korkeakoululiitännäistä rahoitusta. Heheh. Ei kai pitäisi liikaa pilkallisesti nauraa, sillä saattaa olla että menestystä alkaakin tulemaan ja päädynkin silloin itse veronmaksajaksi. Mutta naurattaahan sekin, nimittäin veronmaksu sisältää mahdollisuuden sille, että joku toinen kaltaiseni viheliäinen yhteiskuntakriitikko pääsee jonain päivänä leivänkannikkaan kiinni.

Lupailin edellisen podcast-jakson lopussa että tässä jaksossa jatkaisin rekrytointiyritysten kurmottamista, jonka aloitin ensimmäisessä jaksossa, sekä olisin antanut hieman erikoista näkökulmaa HR-toimintaan, mutta nämä asiat jäävät ensi jaksoon. Tämä episodi on jo riittävän pitkä. Tämänkertainen biisisuositus on Black Sabbathin paras kappale, nimeltään Heaven and Hell. Kehotan kiinnittämään erityistä huomiota sanoitukseen ja pyrkimään hahmottamaan mitkä ovat biisin keskeiset sanomat. Lepää rauhassa, Ronnie James Dio. Ja joo, se oli tällä kertaa tässä, jos pidit tätä sisältöä miellyttävänä tai mielenkiintoisena niin seuraa, tykkää ja jaa. Paitsi jos olet tietysti pelkuri, silloin sun ei tarvitse tehdä mitään. näillä puhein toivotan sinulle, arvon kuuntelija, erittäin hyvää päivänjatkoa.